KISARAPORTTI, SM-MAANTIE 216 KM, RIIHIMÄKI

 

SM-maantieajoon Riihimäelle oli saapunut reilut kahdeksankymmentä urhoa kilpailemaan Suomen maantiekuninkuudesta. Matkaa oli laitettu kisalle ihan miehekkäät 216 kilometriä kuutena lenkkinä. Team Continentalista viivalla oli vain kolme kuskia. Onnela kun loukkasi itsensä todella pahasti perjantain SM-tempossa kaatumisessaan. Syvältä se täytyy näköjään Onnelankin hakea kokemus tuleviin tempomestaruuksiin. Kisan startissa Suomen kesä oli parhaimmillaan: lämmintä kahdeksan, kova tuuli ja lopulta alkoi sitten sataakin. Kengänsuojat sekä puolipitkät irtopuntit oli taas tarpeen ja sadetakki oli pakko hakea liivin tilalle huoltoautosta heti ensimmäisellä kierroksella: silti paleli. Alkumatka ajettiin iisisti, niin kuin oletettavaa olikin.

 

Puolenvälin jälkeen alkoi tapahtua reitin jyrkimmässä nousussa. Useilla alkoi jo palelu kylmässä kelissä viedä parasta terää otteista, matkakin painoi jo hieman ja kärkeen repesi, ihan vaan ajamalla ilman sen kummempia tykityksiä, 14 miehen ryhmä. Meiltä mukana oli Kosken Olli. Parin kuskin tipahdettua vuoroveto jatkui kärjessä kahdentoista ukon voimin. Takana pääjoukossa vedettiin ja ero pysyi kierroksen verran kohtuullisena. Sitten lopulta kun pääporukan selkäranka taittui, niin ajo meni rauhalliseksi ajeluksi. Selväähän kuitenkin oli että kyllä miehiä selkä edellä kärjestä vielä tulee, mutta yllättävän moni siellä loppuun asti kuitenkin lopulta pysyi.

 

Toiseksi viimeisellä kierroksella reitin jyrkimmässä nousussa iski Henttala ja kärkeen muodostui kolmen miehen gruppo: Veikkanen, Henttala ja Pökälä. Ei siis mitään yllättävää sinänsä. Kakkosryhmässä viimeiselle kierrokselle lähti seitsemän miestä, joista Koski ja Järvinen heittivät sivuun viimeisen kierroksen alettua. Loppuselvittelyissä voiton vei Veikkanen, Henttala oli kakkonen ja Pökälä kolmas.

 

Pääjoukosta ajeli muutamia miehiä loppumatkasta irti. Muuten ryhmässä tehtiin suomalaisen kesäisessä kaatosateessa ja myrskytuulessa ihmisen kylmyydenkestotestiä, missä parhaimmassa horkassa tärisi ajopaidassaan, irtohihoissa ja polvihousuissa ilman kengänsuojia Leppämäki sekä yksi NCK:n kaveri. Lopussa ryhmä hajosi ja moni ei lopulta maaliin tullut. Itse ajelin kuitenkin maaliin ja Hokalla meni kahdensadan jälkeen rengas. Huoltoautoa kun ei pääjoukon takana ollut (!!!) niin oman mielen ja kehon kidutus jäi mieheltä harmittavasti kesken ja viitisentoista kilsaa vajaaksi.

 

Omalta osalta täytyy sanoa, että 29 vuotta sitten tuli ekalla osanottokerralla oltua miehet/yleinen SM-maantiellä neljäs ja nyt melkein heti perään Elitessä 22. Yleiset miehet on muuttuneet eliteiksi, mutta laji on yhtä kova kuin on aina ennenkin ja miehiäkin edelleen joukossa on. Nyt ajettu kisa ei kuitenkaan ollut oman uran pisin. Tallinna-Narva –etappi oli Turku-Leningrad -etappikisassa pidempi ja kelikään ei ollut uran kylmin. Niedersachsen Rundfahrtissa 11. etappi vuonna kasiysi ajettiin muutaman vuoren yli polvihousuissa räntäsateessa lumihankien keskellä ja pistettiin tästäkin horkasta paremmaksi.

 

Joo joo …nyt kun homma alkaa mennä ajamisen sijaan enemmän muisteluksi, niin eiköhän se ala tämä homma olla omalta osalta tässä.

 

PL

Kauhajoki maantie, 142 km

Kauhajoen viikonloppu koostui lauantaina 14.6 ajetusta temmosta ja sunnuntaina 15.6 ajetusta maantie-cupin 142 km siivusta.
Tulokset olivat vahvoja ja mitalisadetta ropisi IKH:n hylsysarjoineen molempina päivivinä. Hannu raastoi 20 km temmon selkeällä erolla kanssakilpailijoihin ja 50 Km/h keskinopeus ei ole enää kaukana. Sunnuntain maantie-cupin kisassa Olli voitti miesten Elite sarjan ja Lauri M-18 sarjan lähdöt.

Teamiltä sunnuntaina mukaan Kosken veljekset Olli  ja Lauri, Leppänen Petri K. ja Hokka. Sunnuntain kisa oli vauhdikas, keskinopeudeltaan 42,2 km/h siivu, joka lähdöstä saakka oli yritteliästä ja siten myös mielekästä ajamista. Yrityksiä tuli Jurvon voiman porukoilta ja Turun Urheiluliiton kuskeilta kiitettävästä ja tuttuun tapaan pieniä porukoita koko kisan mittaan syntyikin, mutta ensimmäisellä 100 km ei varsinaisia ratkaisuja saatu vielä aikaiseksi.
Osittain porukan kasassa pysymiseen vaikutti se, ettei tuuli osunut aivan riittävästi sivusta Isojoen ja Karijoen isommilla peltoaukeilla. Näillä main miestä kyllä vedettiin useampaan otteeseen monelle yrityksellä tien laitaan esim. Leppäsen toimesta, mutta tuloksetta.
Kisan varsinaiset ratkaisun paikat olivat sittemmin Karijoen jälkeen 100 km kohdalla alkavasta mäestä, joka nousee tasaisesti n. 5 km matkalla hurjat 110 m. Team lähti vauhdilla ja yhtenäisesti Hokan johdolla ajamaan nousua ja allekirjoittanut päätti oman vetovuoronsa aikana kiihdyttää tasaisesti vauhtia siten että eroja syntyisi. Reilun parin minuutin reilumman vedon jälkeen huomasin olevani yksin irtaantuneena pääjoukosta ja lähestyin nopeasti edelle ajaavaa jo Karijoella aikaisemmin irtaantunutta pientä irtiottoporukkaa. Tämän ryhmän tavoitettuani lisäsin vielä siten vauhtia että varsinaisen mäen päällä ennen laskua oltiin enää kahdestaan Jurvan voiman Stoorin kanssa, joka taas oli ajanut vahvasti meikäläisen takaa kiinni. Tämä pohjanmaa mäki oli siis saanut eroja hyvin aikaiseksi, sillä takaa tuli vielä n. 10 kuskia Salon Henrin vetämänä minun ja Stoorin kantaan. Tämänkin kokoinen mäki sai siis selkeitä eroja  ja vahvan oloisella porukalla oli yhtenäinen sävel paahtaa myötätuuleessa eroa pääjoukkoon, joka pysytteli melko lähellä irtiottoryhmää, mutta ero venähti kuitenkin 1 minuuttiin ja pysyi sellaisenaan maaliin saakka.
Irtiottoporukassa oli Turulta 3 kuskin edustus, josta Seppä vaikutti vahvanoloiselta ja sittemmin n. 15 km ennen maalia yrittikin irtaantua yksin. Aktiivisesti ajoi myös TWD:n Vaionpää ja Turun Luostarinen.
Meiltä hatkassa oli onneksi myös Lauri päässyt mukaan. Sovimme Laurin kanssa siten, että iskemme vikalla 10 km vuoron perään. Tämä toimi ja  ilmeisesti viimeisten kilsojen riittävät rytminvaihtelut pehmittivät vaarallisimpia kirijalkoja. Omat kirikyvyt olivat enemmän pään sisällä sillä sen verran olivat jalat jo väsyneet aikaisempiin yrityksiin. Sain avattua ja ajoitettua oman kirin hyvin ja sen turvin ylitin maaliviivan ensimmäisenä. Balsamia haavoihin, kuten Leppänenkin totesi kisan jälkeen, nimittäin sen verran on vaikeaa ollut pyörällä ajaminen alkukevään kovien leirien ja etelän kisareissujen jälkeen.

OK


Tulokset

M-Elite	142 km
1	Olli Koski	Team Continental	3:22:08
2	Jaakko Toppari	JurVo	3:22:08
3	Teemu Hämäläinen	Team Wattbike KoPy	3:22:08
4	Henrik Salo	Fannfalz-Rush Racing	3:22:08
5	Jarkko Niemi	Chebiki-Isku	3:22:08
6	Kenneth Backlund	NCK/Vmsport	3:22:08
7	Jesse Virtanen	TuUL	3:22:08
8	Tony Stoor	JurVo	3:22:08
9	Oskari Vainionpää	TWL	3:22:08
10	Timo Pikkarainen	GIF	3:22:08

...............

22

Joonas Hokka

Team Continental

3:23:10

27

Petri K. Leppänen

Team Continental

3:23:10

TARMO-MAANTIEJO 132 KM, PORI

Puolentoistasataa jalkataiteilijaa asettui viivalle Porin Tarmon maantieajossa Porin Preiviikissä. Team Continentalista oli saatu kasattua kisaan neljän miehen gruppo. Keli oli alkukesäisen lämmin, eli ihan ilman kengänsuojia ja pitkiä lahkeitakin pärjäsi.

Eliten 132 kilometriä lähti matkaan vauhdikkaasti. Ite kun ei ole kisaillut ja on alkukaudesta keskittynyt lähinnä lääkärikirjan eri sairauksien sairastamiseen, niin tuntui että porukkahan on kehittynyt. Kyllähän se vauhti tosin siitä sitten alkuinnostuksen jälkeen laantui. Hetkittäin toistuvat suvantovaiheet vauhdinpidossa kun erottavat sitten Suomen kisat vaikkapa Ruotsin vastaavista koitoksista. Ajajajoukon yritys oli kuitenkin intomielistä ja irtiotoissa oli aina jonkinlainen ryhmä. Tiimin kavereista Hokka ja Kosken Olli olivat aktiivisesti alkumatkan irtiotoissa mukana.

Kisan puolivälissä kärkeen karkasi neljäntoista miehen ryhmä. Allekirjoittanut tykitti pääjoukosta perään ja Koski istui peesissä. Meikäläisen muutaman kilometrin kampien survominen tuotti lopulta tulosta ja sain Kosken ruoskinnan seurauksena kärjen kiinni. Elmgrenin keskiövaihtaja kun ei ollut säädöissään, niin ensin tippui ketjut rattaalta ja sitten tippui mies kärkijoukosta. Kärkeen jäi vuorovedolla matkaa taittava viidentoista miehen ryhmä. Ero pääjoukkoon oli parhaimmillaan 1,37.

Kun matkaa maaliin oli reilut kolme kilometriä, niin Koiviston Iskun Träskelin yllättäen iski. Porukka katseli toisiaan ja kaikki odottivat Kruunukaton tiimin reagoivan. Kruunukatolla kun oli neljällä kuskillaan miesylivoima kärkiryhmässä. Viimeisellä kilometrillä pääjoukko oli jo parinkymmenen sekunnin päässä kärkiryhmästä, Träskelin paahtoi kärjessä ja kärkiryhmä kyttäili toisiaan. Neljäsataa metriä ennen maalia kiri alkoi, mutta Träskelin ehti niukalla erolla ensin maaliviivan yli. Henri Salo kiri kakkoseksi. Ite olin kahdeksas, Kosken Olli oli 13. ja Hokka 25. Onnelan Hannulla kulku oli viikon tempotreenien jäljiltä huono ja varikko kutsui kisan puolivälissä.

Omat jalat olivat tuoreessa iskussa muuten ja kevyesti kulki, mutta väärät oli eväät taskussa. Kofeiinilla kyllästetyt energiageelit ja –patukat saivat reidet kramppaamaan ilman mitään sen kummempaa rynkytystä. Sitä kun ei tätäkään muka tällä ikää tiennyt. Turha kai sanoakaan että alennuksesta kyseiset laadukkaat energiapläjäykset marketista ostin. Sain muuten halvalla.

PL

M-ELITE	132 km
1	Antti Träskelin	Koiviston Isku	3:06:03
2	Henri Salo	Finnfalz-Rush Racing	3:06:03
3	Valtteri Repo	P-P/Team Medilaser	3:06:03
4	Juhana Hietala	Team-CCH-Kivenlahden pyörähuolto	3:06:03
5	Henri Järvinen	Finnfalz-Rush Racing	3:06:03
6	Timo Pesola	KäTa	3:06:03
7	Jesse Kaislavuo	TWD	3:06:03
8	Petri K. Leppänen	Team Continental	3:06:03
……
13	Olli Koski	Team Continental	3:06:03
25	Joonas Hokka	Team Continental	3:06:27

Mustion Tempo 17.5

Mustion kylä läntisellä uudellamaalla toimi tänäkin keväänä Suomen tempokisakauden avausnäyttämönä. Pitkä kisamatka ja raskaaksi luonnehdittu reitti on omiaan ottamaan luulot pois talven jäljiltä varaston naulasta talven karhentamalle asfaltille nostetun aika-ajokoneen päällä taas kuolemaa tekevästä tempoilijasta. Järjestelyt toimivat hienosti ja sosiaalitilojen virkaa toimittaneen vapaapalokunnan tilat olivat vähään tottuneen pyöräilijän silmään luksusluokkaiset. Kovaa karbonipenkkiin tottunut takapuoli oli ihmeissään, kun lankkupenkin sijasta saikin istahtaa muhkeaan nahkasohvaan. Kun sääkin oli vielä tämän kevään trendistä poiketen lämmin ja aurinkoinen, oli lähtökohdat kisaan kohdallaan.

Lähtölistassa oli ihan kohtuullisesti sivuja/rivejä, mutta varsinkin näin hyvin järjestettyihin kisoihin sitä aina toivoisi vähän enemmän väkeä viivalle. Omalla kohdalla lähtönumero oli arpoutunut melko alkupäähän listaa. Sen verran kuitenkin laskeskelin eteen lähteneiden ikäluokkasarjojen lähtiöiden varaan, että uskoin kiinniotettavia selkiä riittävän tasaisesti koko matkalle ja näin ollen tehden matkanteosta hieman siedettävämmän. Etukäteen kovimmaksi kanssakilpailijaksi rankkaamani Juho Saarinen lähti minuutin jälkeeni. Tämä osoittautui eduksi siinä mielessä, että kääntöpaikan jälkeen väliaikatiedon laskeminen olisi happivajeiselle päälle hieman helpompaa.

Reittiin etukäteen tutustumattomalle kisataktiikan luominen oli siinä mielessä helppoa, että hyvillä mielin uskalsi lähteä riittävän rauhallisesti. Matkan teko olikin menomatkalla tasaista puksuttamista vuoristoratamaisen reitin määrätessä matkanteon tahdin. Viime vuodesta viisastuneena suurin välitys oli säädetty niin, että etuvaihtajan häkki toimi indikaattorina kevyellä rahnutuksellaan siitä, ettei vipua vimmatustikaan vääntämällä olisi enää tarjolla helpotusta kiikkerän menopelin tasapainoa horjuttaville, villisti vispaaville jaloille. Rahnutusta kuunneltiin ahkerasti ja tangosta pideltiin kiinni rystyset valkoisina maiseman vaihtuessa välillä hyvinkin vinhasti.

Käännössä korkeusprofiilin ja tuuligradientin avulla päässälaskettu väliaikatieto kertoi noin minuutin erosta takaa tulevaan uhkaajaan, joten paluumatkalle pystyi lähtemään hyvillä mielin. Takaisin tullessa ei enää tarvinnut mittaria tuijotella niin intensiivisesti vaan ylämäkiin pystyi ajamaan vähän reilummallakin kaasulla, kun taas tutuksi tullut rahnutus takasi palauttavan hetken mäen töppäreen toisella puolella. Matka alkoi jossain vaiheessa painaa ja voisin vannoa, että paluumatkalla nyppylöitä oli huomattavasti enemmän, kuin mennessä. Lopulta eteen nousi se viimeinen ylämäki kilometrikyltteineen ja naamalle saatiin todennäköisesti taiottua vähän irvistystäkin.

Maalista laskettelu autolle ja takaisin tutun trainerin narinaa kuuntelemaan. Matkalla suihkulle kävi ilmi, että Rissasen Jarmon reittiennätys oli siirtynyt minuutin marginaalilla nimiini vähintään vuodeksi ja tempokisojen voittoputki sai jatkoa. Tästä voi hyvällä mielin jatkaa kohti kesää, kun kevään tempopyöräkilometritkin saatiin tuplattua näin kivuttomasti yhdellä istumalla ja omien kokemuksien perusteella tuossa akrobaattisessa asennossa kärvistely helpottaa kerta kerralta ja kilometri kilometriltä..

HO

Kuva: Petteri Hannula

Podiumkuva by: Santtu Pasanen

3.-4.5 Satakunnan ajot

Toukokuinen lauantaiaamu valkeni kuulaana. Lämpötila oli keväisen raikas, mutta taivaankannen vallitseva väri oli sininen. Pirkanmaan lakeuksilla tuulikaan ei ollut vielä kerennyt aamutuimaan kiihdyttää vauhtiaan. Lähtökohdat keväiseen pyöräilykarkeloon olivat olemassa ja vieläpä ihan hyvät sellaiset. Tiimistä auton aurauskulmat kohti Porin Kaasmarkkua väänsivät Hokka ja Onnela.

Rannikkoa kohti rullaillessa pystyi huoltoaseman lippujen liikkeistä päättelemään, ettei ihan tyyni sää Porissa olisi tälläkään kertaa ja kun auton mittari näytti ulkolämpötilaksi sitkeästi yksi-digitaalisia lukuja, niin urheilukassiin pakatut talvikamppeet eivät enää tuntuneetkaan yhtään ylimitoitetulta. Paikanpäällä kilpailujärjestelyt oli hoidettu totuttuun tapaan asiallisesti. Kilpailukeskuksena toiminut vanha koulu henki ajan patinaa ja numerolappua noutaessa pystyi eläytymään siihen helmikuiseen iltapäivään vuonna 1973, kun vapisevaan käteen on ojennttu hopealusikka P12-sarjan pitäjänmestarihiihtäjälle..

Lajin vaihtuessa pyöräilyyn ja vuoden 2014:ta, alkoivat tositoimet 1,7km:n prologilla. Maantiepyörällä ja -varustuksella suoritettu aamunavaus oli omiaan herättelemään hieman kohmeisia koipia. Kaikki oli päällä (vaatteet, ei tuumat), kun ajeltiin tulevaa maantiereittiä läpi jalkojen lämpenemisen toivossa. Jalat kyllä saikin yllättävän hyvin lämpimiksi ja kun lähtöaikataulu oli kellontarkka, niin lämmön sai pysymäänkin melko hyvin yllä aina lähtöön asti. Itse kisasuoritus oli ohi ennen kuin totuus edes kunnolla ehti lyömään kasvoille. Alussa vähän varovaisesti, ettei menisi liikaa punaiselle, sitten vielä vähän pois, että jäisi loppuunkin jotain ja sitten oltiinkin jo maalissa. Vauhdinhurma oli melkoinen napakkaan sivuvastaiseen puskiessa, vaikka kellon kertoman mukaan vauhtia ei niin hirvittävästi ollutkaan. Tiimin sijoitukset oli tiukassa kisassa osiossa ynnä muut.

Alkulämmittelyn jälkeen oli vuorossa parin tunnin siesta ennen 90km maantie-etappia. Maantie-etapille lähtiessä kokonaiskilpailun tilanteessa erot olivat niin pieniä, että maantielähdön välikireistä saatavat hyvityssekunnit tulisivat olemaan merkittävässä osassa kokonaiskilpailua silmällä pitäen. Pääjoukko pysyi hyvin kasassa ryhmän ajellessa melko tasaisesti. Sivutuulisemmilla osuuksilla porukka venyi hetkittäin nauhaksi, jonka jälkeen annettiin taas hieman armoa. Kunnollista irtiottoa ei saatu aikaiseksi ja parin kierroksen välein olevat välikirit saivat hieman rauhoitettua menoa, kun muutamaa kilometriä ennen kirimaalia alettiin hakemaan asemia kiriä varten. Toiseen välikiriin valmistauduttaessa tapahtui joukossa ylimääräinen sivuliike, jonka seurauksena useampia kuskeja päätyi tutkimaan paikallisen kestopäällysteen kuntoa hieman turhankin läheltä. Allekirjoittaneenkin takarenkaan kulutuspinta jäi asfalttiin ja suurimmat ajohalut viereiseen kaurapeltoon. Harventunut pääjoukko jatko menoaan ja kolarin hidastamiksi joutuneita kuskeja vedettiin pääjoukkoon pyörän- sekä autonpeesillä. Pääjoukko tuli maaliin yhtenäisenä ja voiton korjasi Finnfalzin Henri Järvinen. Hokka oli hienosti 9.

HO

Sunnuntaina ajettiin 2. etappi, jossa lopullinen järjestys kokonaiskilpailussa ratkaistaisiin. Ilmeisesti jotkut ajajat olivat kuunnelleet päivän säätiedotuksen muita tarkemmin ja katsoivat parhaakseen jättää sunnuntain 128 km:n Anolan ajon väliin, sillä viivalle värvöttelemään asettuivat ainoastaan n. 50 kilpailijaa miesten Elite-lähtöön. Lauantain jälkeen kokonaiskilpailun punaista paitaa piti yllään Jurvan Voiman Jaakko Toppari vajaan neljän sekunnin erolla toisena ja kolmantena olleisiin Akilleksen Marek Salermoon ja Finnfaltzin Henri Järviseen. Team Continentalilta sunnuntain koitokseen osallistui ainoastaan Hokka. Onnela ei startannut toiselle etapille, sillä Ulvilan perunapelto oli tehnyt selvää hänen takakiekostaan, mutta todellinen syy taisi kuitenkin olla, että Hannu taisi ennustaa päivän sään paremmin kuin itse Pekka Pouta…

Taas kerran Suomen alkukevät näytti kauneimmat puolensa. Alkukilometreillä, kun aurinko vielä vähän pilven välistä paistoi, naureskelimme pääjoukossa viime vuotista kylmää säätä. Hymy hyytyi kuitenkin aika pian sen jälkeen. Ensimmäinen 25 km rinki kierrettiin vielä suhteellisen kuivissa olosuhteissa ja pääjoukko pysyi kasassa muutenkin varsin verkkaisessa vauhdissa, mutta toisella kierroksella taivas repesi totaalisesti; vettä tuli kaikissa sen mahdollisissa olomuodoissa ja lämpötila tippui hetkellisesti lähelle nollaa astetta. Se tappoi viimeistään kaikkien ajohalut. Tien pinta oli paikoin jopa hieman liukas sohjoisen loskan vuoksi ja rakeita satoi poikittain päin näköä. Yksittäisiä irtiottoja yritettiin ajoittain, mutta ne ajettiin aina pääjoukon voimin kiinni.

Pääjoukossa kokonaiskilpailun top3 kyttäsivät toisiaan, ja kävi selväksi, että kisa ratkaistaisiin välikirien bonussekuntien turvin. Ensimmäisessä välikirissä paremmuudestaan mittelivätkin juuri top3:n kärki, Salermon kirien parhaiten kannoillaan Toppari ja Järvinen. Ääriolosuhteet tekivät kisasta todellisen selviytymistaistelun, nesteet eivät imeytyneet ollenkaan ja suurimäärä energiasta kului kropan lämmittämiseen. Sää vaikutti väistämättä kilpailun luonteeseen ja ajaminen pääjoukossa oli melko tasaista. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, 2. välikirin jälkeen, pääjoukosta karkasivat Porin Pyörä-Karhujen Loukkola ja IK-32:n Hirvonen. Nämä kaverukset jauhoivat tasaisesti koko kierroksen ajan paritempoa, ja pääjoukko joutui ajamaan heitä tosissaan kiinni aina maalimäkeen saakka, missä loppukirin vei lopulta ansaitun irtioton päätteeksi Keijo Hirvonen ennen Salermoa ja Topparia. Viikonlopun kokonaiskilpailun nopeimmaksi ja voittajaksi erottui muista JurVo:n Jaakko Toppari. Sunnuntain 13. sijoitus ei omalta osaltani jättänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin sen, että en ole varmaan koskaan ollut niin kylmissäni pyörän päällä. Siitä hyvästä ainakin unohtumaton kokemus!

JH