perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kauden availua

Samuel ehti jo käydä voittamassa Wattbiken suomenmestaruuden.

Samuel Halme, Wattbiken Suomen mestari 2012. Kuva Wattbike Finland.

Muut vasta availevat kauttaan, ohjelmassa tässä vaiheessa leirityksiä. Tien päällä Mallorcalla ovat kohta ainakin Henri, Petri, Samuel ja Paavo. Petrillä lienee edellisestä reissusta aikaa noin 20 vuotta. Saattaa tulla vastaan muutama tie "joka oli ennen soratietä". Myöhemmin saarella käväisee myös ikinuori J. Mäkelä.

Toivotaan, että kevät etenee miesten leireillessä ja päästään siivuttamaan kotisuomessa kuiville baanoille. Eihän kisakauden avaukseen ole enää edes kauan.