maanantai 23. heinäkuuta 2012

XCO:n SM Mielakassa 22.7.2012

Tällä kertaa olin tiimin ainut edustaja maastopyöräilyn (XCO) SM-kisoissa. Myös Mikko oli ilmoittautunut kisoihin, mutta ei pystynyt osallistumaan starttiin. Tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa U-23 -luokka XCO:n SM-kisoissa joten pääsin kilpailemaan mitaleista "omassa sarjassani". Reitti oli laskettelukeskukselle tyypillisen mäkinen ja vaihteleva. Reitti oli suurimmaksi osaksi teknisesti helpohkoa polkua joka kiemurteli soraharjulla. Haastavampiakin kohtia löytyi muutama, mutta lähinnä haasteen muodosti reitin vauhti ja fyysinen haastavuus. Lähdin kisaan taistelemaan voitosta. Sen tavoitteen asetin jo ennen kauden alkua ja siihen olen tähdännyt kaiken treenin ja kisailun. Kisa lähti hyvin käyntiin ja päätin että lähden täysillä alusta asti ja katson mihin se riittää. Sain kärkipaikan hankittua polulle siirryttäessä ja survoin menemään sen mitä pystyin. Melko alussa reittiä oli heti kunnon ylämäki, jonka päällä huomasin että Samuel Pökälä on aivan takarenkaassa kiinni, mutta muut olivat jääneet jo hieman kauemmaksi. Tällä asetelmalla ajoin ekan kierroksen ja minuutin ennen lähteneen Miesten Eliten selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Toisella kierroksella ylämäessä Pökälä kuittasi ohi ja yritin sinnitellä peesissä. Kolmannella kierroksella täytyi kuitenkin todeta että vauhti oli itselle liian kovaa ja jouduin ajamaan omaa ajoani Pökälän kadotessa vähitellen näkyvistä. Sain kuitenkin ajettua loppuun asti hyvällä tahdilla ilman ongelmia ja uupumusta, joten ero taaksepäin kasvoi jatkuvasti. Maalissa Pökälä oli ylivoimainen ykkönen ja minä olin ylivoimainen kakkonen. Kaiken kaikkiaan lähes 100 % täydellinen ajo lukuunottamatta sitä että en voittanut.
Kuvaaja: Jukka Härkönen


Tulokset

M-U23 28,2 km
1 Samuel Pökälä TWL 1.29.48
2 Samuel Halme Velo8 1.32.51 +3.03
3 Jerry Oksman HyPy 1.38.00 +8.11
4 Juho Hänninen TaiTä 1.41.12 +11.24
5 Teemu Uusipiuhari P-P 1.42.30 +12.42
6 Perttu Pärssinen PKK 1.43.14 +13.25
7 Toni Tähti Picaro 1.46.57 +17.09
8 Heikki Soukko P-P  1.35.37 -1 kierros

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Paritempon SM 7.7.2012, Kirkkonummi

Oli jälleen se aika vuodesta kun taistellaan paritempon herruudesta. Velo 8 oli saanut tällä kertaa ruhtinaalliset kaksi paria lähtöviivalle ja muutenkin osallistujia oli miesten sarjassa ilahduttavan paljon. Miesten matkana oli 54 km ja seuran ajajien kokoonpanot olivat seuraavanlaiset: Hiltunen ja Halme sekä Järvinen ja Leppänen. Mitalia tietysti lähdettiin taas hakemaan kisoista mutta tällä kertaa jäätiin hieman tavoitteesta.

Kisa-aamu oli sään puolesta hieman trooppinen eli hiostavan kuuma sää ja vesisateen uhka oli koko ajan ilmassa. Vettä tulikin sitten kisan aikana jonkin verran, mutta ei se juuri ajoa häirinnyt. Kumpikin pari pääsi ajallaan starttiin ja saimme hyvin kisan käyntiin, vaikkakin Leppäsen auton hajoaminen Hämeenlinnassa aiheutti hieman harmaita hiuksia kisapaikkaa kohti tullessa. Järvisen ja Leppäsen kisa katkesi kesken Leppäsen kalustorikkoon, joten menestyspaineet oli enää Halmeen ja Hiltusen harteilla. Pari taisteli urheasti, vaikka alussa oli hieman hakemista ajon yhteensovittamisen kanssa (olihan tämä ensimmäinen kerta tällä kokoonpanolla). Sitkeä ja tasainen ajo tuotti tällä kertaa viidennen sijan kovatasoisessa kisassa. Hieman jäi kisasta hampaankoloon, mutta ajo oli kuitenkin ihan hyvä. Ei suuria murheita tai heikkouksia.

Kuva: Ville-Pekka Reponen / IK-32
Kuva: Ville-Pekka Reponen / IK-32













Tulokset

Miehet 54 km

1.  Samuel Pökälä        TWL       1.06.34,15
     Aku Silvenius
2.  Jussi Eskelinen        KoivIs     1.07.56,79
     Matti Manninen
3.  Tommi Martikainen   KoivIs   1.08.36,63
     Jarkko Niemi
4.  Juhani Tammisto      CCH       1.08.41,26
     Aki Turunen
5.  Samuel Halme         Velo8       1.09.50,09
     Paavo Hiltunen
 ...

DNF   Henri Järvinen      Velo8
           Petri Leppänen

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hyypänlaakson ajot, Kauhajoki 1.7.2012


Hyypänlaakson ajoihin Kauhajoelle oli lähtöviivalle asettunut nelisenkymmentä eliteluokan ja M18 –luokan urhoa kilpailemaan 113 kilometrin matkalla. Sää oli viime vuosien perinteistä poiketen aurinkoinen. Toiveissa ollutta tuulta näytti peltoaukeilla olevan, joten Team Continentalin kaksikko lähti kolmiomaiselle reitille sivutuulia odotellen. Suhteellisen pienellä ajajajoukolla saatiin aikaan tämän vuoden vauhdikkain maantiekisa: kärkijoukon osalta kisan keskinopeus oli 43,4 km/h.

Kolmiomaisen reitin alkumatka ajettiin tämän vuoden eliten kisojen malliin, eli reippaasti tykitellen. Jotkut ryhmät ja ajajat saivat parhaimmillaan puolisen minuuttiakin etumatkaa, mutta kaikki irtiotot ajettiin kiinni. Tuuli oli alussa enimmäkseen vastaista. Reitin kääntyessä oikealle päästiin paremmin itse asiaan, eli saatiin aukeille osuuksille sivutuulta. Aurassa jauhettiin reipasta vauhtia ja irtiottoihin rynkyttäen. Itse yrittelin jyhkiä kovempaa yhden peltoaukean verran oikean pientareen vieressä asfaltin reunassa. Kärkeen näytti sen jälkeen revenneen 12 ajajan ryhmä. Tiimin kaksikko Järvinen ja Leppänen olivat mukana tässä ryhmässä. Vuoroveto pyöri tehokkaasti ja eroa pääjoukkoon syntyi 50 sekuntia.

Reitin kääntyessä jälleen oikealle päästiin myötätuulisosuudelle. Kolmisen kymppiä ennen maalia olleeseen Pyhävuoren, näille lakeuksille harvinaiseen, pitkään hivuttavaan nousuun rynkytti Kejo. Kärkiryhmään jäi seitsemän miestä. Molemmat meidän tiimin ukot olivat mukana. Ero seuraavaan ryhmään pysyi pitkään noin viidessäkymmenessä sekunnissa. Pari kymppiä ennen maalia Chebicin Manniselta meni rengas ja Koiviston Iskun Eskelinen hiipui kärkiryhmästä. Manninen sai kuitenkin kärkiryhmän kiinni ja kärjessä oli siis viimeiselle kympille lähdettäessä kuusi kuskia: Järvisen ja Leppäsen lisäksi Picaron Kejo, Chebicin Manninen, Kälviän Tarmon Koski sekä Probike-Giantin Kuuranne. Eroa takaa-ajavaan ryhmään oli jo parisen minuuttia.

Loppuselvittelyt aloitti loppumatkasta Kejo. Viimeiset kilometrit olivatkin sitten jatkuvaa Mannisen, Kejon ja Leppäsen tykittelyä. Myös matkalla syystä tai toisesta vetovuoroissa ajoittain spaaraillut Koski nyppäsi kerran. Ajattelin loppumatkan ajelusta päätellen, että jotkut irtiottoryhmän ukoista olisivat olleet kypsempiäkin, mutta ei: kaikilla näytti olevan ruuti kuivana. Loppusuoralle joukko tuli yhtenäisenä ja kiri lähti aika pienestä vauhdista. Voittajaksi kirissä selvisi Manninen. Koski oli toinen ja lopussa krampeista kärsinyt Järvinen oli kolmas. Ite olin viides. Kotimatkalle lähdettäessä moisen menestyksen jälkeen palkinnot (Järvisen pytty: h=3”, ei muita palkintoja) juuri ja juuri saatiin siis mahtumaan takakonttiin. Todettiin että ei näitä palkintojen takia kannata ajaa ja Leppänen houri jostain Pohjanmaan kisoista, kuten Teuvan kalustekortteliajoista 80-luvulla, missä pääpalkintona oli sohvakalusto.

Meillä oli irtiotossa miesylivoima, joten näillä sijoituksilla joukkueen johdon kuskeille antama lopputili olisi tosiasia. Tässä on huomioitava kuitenkin se, että kun on itse 50 % joukkueenjohdosta ja kun ei ole vielä sitä oikeatakaan tiliä saanut, niin eiköhän jatketa vanhaan malliin.

PL

Kuva. Patrik Karlström
Miehet Elite 113 km

1
Matti Manninen
KoiI
2:36:49
2
Olli Koski
KäTa
2:36:49
3
Henri Järvinen
Team Continental
2:36:49
4
Jori-Pekka Kuuranne
Team Probike-Giant
2:36:49
5
Petri Leppänen
Team Continental
2:36:49