torstai 24. toukokuuta 2012

Tarmo maantie, Pori, 20.5.2012

Sunnuntaina oli luvassa Tarmo-maantie. Porin Preiviikissä ajettava 136 kilometrin maantiekilpailu. Kuusi kierrosta ja noin 65 metriä nousua kierrosta kohden. Eli siis aika tasaista. Reitin kohokohta kilometrin mittainen loiva maalimäki.

Team Continental oli mukana neljällä kuskilla: Hämeenaho, Leppänen, Mäkelä ja Järvinen. Luvassa oli alkukauden pisin koitos ja yli 50 ajajaa viivalla. Juuri ennen starttia alkoi ripottelemaan, mutta onneksi tiet kuitenkin kuivuivat alkuvaiheilla. Kilpailu alkoi tuttuun tyyliin tykittelyllä. Olisi voinut päätellä, että pätkän merenrantaa pitkin kulkeva reitti olisi ollut tuulisempi ja sivari pätkät olisivat olleet raaempia kuskeille. Mitään rajua tuulta ei ollut kuitenkaan havaittavissa. Alun repimisen seurauksena irtautui muutamia pieniä irtiottoja, mutta ratkaiseva viiden kuskin hatka lähti kilpailun puolen välin jälkeen. Mukana Teamin Järvinen, Chebicin Niemi ja Nieminen, Rissanen ja Kälviän Olli Koski. Vetotöistä huolehtivat lähinnä Rissanen, Chebicin Nieminen ja Järvinen. Vauhti saatiin pidettyä hyvänä ja hatka meni loppuun asti. Maalimäkeen tultaessa oli havaittavissa pientä kyttäilyä. Teamin Järvinen helpohkosti porukan nopein ja samalla ensimmäinen miesten voitto plakkariin. "Eka on aina eka"

Alun tykittelyä.
Viimeinen käännös ennen maalimäkeä. Kuvat: Pekka Mikkola

Tulokset


1.
Henri Järvinen
Team Continental/V8
3:14:33
2.
Olli Koski
KäTa
3:14:33
3.
Jarkko Niemi
Chebici-Isku
3:14:33
4.
Jarmo Rissanen
KuSo
3:14:33
5.
Jari Nieminen
Chebici-Isku
3:14:33
6.
Matti Manninen
KoiI
3:15:11

11.
Petri K. Leppänen
Team Continental/V8
3:15:11
32.
Jouko Mäkelä
Team Continental/V8
3:15:11
46.
Tero Hämeenaho
Team Continental/V8
3:15:11

maanantai 21. toukokuuta 2012

Valkeakoski MTB Marathon 19.5.2012

Valkeakoskella järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa MTB-marathon. Rata herätti paljon keskustelua laidasta laitaan. Oma näkemykseni oli että nousua oli erittäin paljon, mutta mielestäni sopivasti. Mutavelli teki reitin teknisistä pätkistä haastavia, mutta ei mitään ylivaikeita. Monet kertoivat marathonin olleen yksi historian rankimmista ja siihen järjestäjätkin olivat hyvin varautuneet tarjoamalla nakkisoppaa ja saunan väsyneille ajajille.

Kisa lähti liikkeelle ihan rauhallisesti ja kisan alkupuolella olleessa reilun mittaisessa nousussa oli hyvä hakea paikkaa tulevalle kivikkopolulle. Sain huonon startin, mutta mäen tullessa pääsin kipuamaan kärjen tuntumaan. Siellä roikuinkin sitten maaliin asti. Ensimmäisen kierroksen loppuvaiheessa kärjessä oli 6 ajajan porukka, josta Toni Tähti ja venäläinen Vladislav Bondar tippuivat pois hieman ennen toiselle kierrokselle lähtemistä. Loput (Mikko Vastaranta, Jussi Rossi, Samuli Visuri ja Minä) jatkoivat matkaa yhdessä toisen kierroksen alkumatkan. Teknisellä polulla Mikko nykäisi vähän kaulaa muihin ja porukka hajosi palasiksi. Jussi ajoi toisena reilusti Mikosta jääneenä ja itse taas jäin jonkin verran Jussista. Samuli jäi teknisellä polulla taaemmaksi. Tieosuudella ajoin Jussia ja Mikkoa kiinni ja juuri kun pääsimme taas samaan ryhmään niin sekä Jussi että Mikko pysähtyivät tien varteen rengashommiin. Itse jatkoin hieman pölmistyneenä matkaa sillä yksin kärjessä ajaminen ei ole ollut itsellä mitään tuttua puuhaa marathoneilla. Olin saanut kuitenkin tilaisuuden ja päätin että niin pitkään pysyn keulilla kuin mahdollista. Kiskoin menemään niin paljon kuin jaksoin vaan ajaa ja kierroksen verran sain taittaa yksin matkaa. Sen jälkeen alkoi jalat tuntua jo hieman voimattomilta ja takaa tuli vauhdilla rinnalle Vladislav, jolla oli kuulemma ollut kisan aiemmassa vaiheessa teknisiä murheita. Ajoin tiellä peesissä vähän matkaa, mutta kun venäläinen iski putkelta loivaan nousuun ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pysyä kyydissä kramppaavilla jaloilla. Venäläinen hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin ja sain jälleen ajella yksin. Tällä kertaa kuitenkin häiritsi se että ykkössija oli karannut. Ainut toivo oli enää säilyttää nykyinen sija. Ajoin sen minkä krampeilta ja väsähtämiseltä pystyin ja ihmettelin että ei maalin häämöttäessä kukaan ollut tullut ohi. Kun olin maalissa niin takaa-ajo ryhmä pölähti näkyviin jo metsän siimeksestä. Meni siis hilkulle mutta ei pidä jossitella. Hopeaa tuli silti. Kierrosaikoja laskiessa huomasin että olin ajanut kaksi ensimmäistä kierrosta suunnilleen samaa vauhtia ja jos kolmas olisi ollut myös tasavauhtinen niin aika olisi painunut alle kolmen tunnin. Vikalla 10 km kuitenkin hävisin venäläiselle 6 minuuttia, mikä on järkyttävän paljon. Olin siis totaalisen uupunut. Ensimmäinen palkintopaikka kuitenkin tuli marathonilta ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Teamin Mikolla oli siis rengasongelmia, kuten myös Teamin Paavo Hiltusella.

Tulokset:

1. Vladislav Bondar     Velosport      3:00:51
2. Samuel Halme     Team Continental      3:07:26
3. Jussi Rossi     TWL        3:07:41
...
11. Mikko Vastaranta    Trek Cingolani / Team Continental      3:15:25
...
35. Paavo Hiltunen     Team Continental      3:43:01

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Rajamäki MTB Marathon 12.5.2012

Tänä vuonna Rajamäen MTB Marathon kisattiin hieman viime vuosista uudistetulla reitillä. Teknisyyttä ja kapeaa polkua oli haettu lisää ja samalla tietysti kuntourien ja tieosuuksien määrä oli selkeästi vähentynyt. Tämä näkyi myös voittajan ajoajassa ja keskeyttäneiden määrässä. Keli ei myöskään ollut ajajien puolella. Kylmä viima puhalsi ja tihkusade oli kastellut radan kauttaaltaan liukkaaksi.
   Itse lähdin kisaan innolla (olihan tämä ensimmäinen maraton tänä vuonna) ja alku menikin ihan hyvin. Henri Ojala ja Olli Miettinen pääsivät melko pian karkaamaan muulta porukalta ja itse jäin tiimin Mikko Vastarannan johtamaan joukkoon johon kuului muutama ajaja. Alun säntäilyn jälkeen vauhti vakiintui ja luulin jo "että hyvinhän tässä menee", mutta kohtalokseni koitui polulla poikittain ollut tukki. Maastopyöräilyssähän tukit on ihan yleisiä mutta tällä kertaa hyppäsin tukin ylityksessä liian korkealle ja hallitsemattomasti tullen suoraan naama edellä kangaspolulle. Hieman olin tällistä sekaisin ja selvittelin että miten kävi. Onneksi ei käynyt mitenkään kovin pahasti, koska hampaat pysyi suussa ja muutenkin oli paikat suurin piirtein ehjänä. Kuitenkin pari minuuttia piti seisoskella polun varressa ja syljeskellä verta suusta. Katselin harmistuneena ohi vilisevää ajaja virtaa ja sain heittää päivän sijoitustavoitteet romukoppaan. Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaa hitaampien ajajien mukana ja kapealla polulla oli vaikeaa päästä toisista ohi. Olin kuitenkin jo noussut jonkin verran ylöspäin kunnes tunsin että takarenkaassa oli vajausta ilmasta. Rengasrikkohan se tästä vielä puuttui, ajattelin. Sepä se. Kumi tyhjeni pikkuhiljaa ja litkut paikkas renkaan vain osittain. Pistin kilometrin välein aina lisää ilmaa renkaaseen, mutta koska homma vei niin paljon aikaa niin oli pakko todeta että keskeyttäminen on ainut vaihtoehto. Myöhemmin uudestaan paremmalla onnella.

Kärjessä Miettinen teloi takavaihtajansa kiveen ja hänen matkansa jäi kesken. Näin ollen Ojala sai painella rauhassa voittoon. Mikko oli lopulta toinen ja Samuli Saarela kolmas. Tiimin Paavo Hiltunen sijoittui sijalle 9.

Tulokset 60 km

1. Ojala Henri    Team Skins     2:40:54
2. Vastaranta Mikko    Team Continental / Trek Cingolani    2:46:02
3. Saarela Samuel    PKK / Kokkola    2:46:15
.
.
9. Hiltunen Paavo   Team Continental     2:57:27
.
.
    Halme Samuel    Team Continental    DNF

tiistai 15. toukokuuta 2012

32. Fuji-Peloton GP, Pyynikki, Tampere 13.5.2012


”Ei toi vauhti niin kummoselta näytä”, totesi asiantunteva tamperelainen urheilukatsoja kunniastartin aikana, kun eliittiluokan ajajat matelivat poliisiauton takana kunniastartissa Laukontorilta. Olin huolissani: Joku jääkiekkokaupungin autoilijoista saattoi jopa pahoittaa pyöräkisan aiheuttamasta liikenteenseisauksesta mielensä.
Vauhtiakin sitten kyllä aikaiseksi saatiin, kun vuorossa oli mielestäni kevätkauden hienoin kisa Pyynikin vaativalla 3,5 kilometrin reitillä. Kilpailu oli vaihtanut 31 vuoden jälkeen nimensä Fuji-Peloton GP:ksi. Katsomoon oli kerääntynyt paikkakunnan ajajien omaisten lisäksi koko tamperelaisten pyöräilyhenkisten ihmisten perinteinen kevätkatselmus. Täällähän aina kannustusta riittää: ”ylemmäks”
Varsinainen 70 kilometrin kisa starttasi Pyynikin näkötornilta. Vauhdilla lähdettiin matkaan ja meidän ajajista Mäkelän meno päättyi ketjuhässäkkään heti ensimmäisellä kierroksella. Perinteisen alkukierrosten intoilun jälkeen irtaantui kolmen miehen irtiotto: Kuopion Soutajien Rissasen raivoisaan tykitykseen lähti mukaan Turun Urheiluliiton Simola ja Velocitorin Salermo. Mukaan nousi väkisin myös meidän kuskeista Järvinen. Alkukierrosten irtiottoon tiedettiin edellisvuosien perusteella kyllä varautua.
Pääjoukossa lähinnä Chebicin ukot virittelivät vuorovetoa. Tällä reitillä isomman ryhmän tehokkaasti toimivan vuorovedon organisointi on kyllä vaikeaa. Pääryhmän ero kärkiryhmään pysyi kuitenkin pitkään vain noin puolessa minuutissa. Kärkiryhmä pieneni kisan puolivälissä yhdellä miehellä kun Järvinen putosi yllättäen takaisin pääryhmään. Pääjoukon veto hieman hiipui ja ero kärkeen revähti noin minuuttiin. Tosin missään vaiheessa ei tämän vuoden kisassa kyllä maleksittu. Lisäksi harjulla puhaltanut sivutuuli toi kisaan lisärasitusta kun näkötornin jälkeenkin joutui koville.
Järvinen yritti vielä loppupuolella kisaa yksin irtiottoa ja yrittäjiä oli muitakin. Trikoon nousun jälkeinen tasainen osuus koitui taas monen irtiottajan kohtaloksi, kun hapot iskivät ja tässä kohtaa täytyisi kuitenkin pystyä ajamaan yksin kovaa. Pääjoukko pysyi yhtenäisenä, mutta ryhmästä alkoi totutusti puolivälin jälkeen pudota liian kauan mittari punaisella mukana roikkuneita. Viimeisellä kierroksella pääjoukosta irtaantui kolme ajajaa muiden ihmetellessä tapahtunutta.
Kärjessä Salermo kiri kisan voittoon. Kuntokäyrä oli edellisviikonlopun suorituskykyyn verraten ollut Pyynikin nousujakin jyrkempi. Simola oli kisan toinen ja Rissanen kolmas. Kisa oli vauhdillisesti hyvää keskitasoa. Ja yksi asia Pyynikillä on varma: kunto ratkaisee.
Tähän loppuun laittaisin tämän kisan vuoden 1983 voittajalle Sepän Jutelle (10 kierrosta yksin irti ja voittoaika 1,46, ihan vaan vertailun vuoksi) onnen toivotukset ja jaksamiset tuleviin koitoksiin.

PL


M-ELITE, 70 km


1
Salermo Marek
Team Velocitor
1.49.09
2
Simola Mika
Turun Urheiluliitto
1.49.09
3
Rissanen Jarmo
Kuopion Soutajat
1.49.16
…….
11
Leppänen Petri K.
Team Continental
1.50.48
28
Hiltunen Paavo
Team Continental
1.54.22

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kisaraportti Satakunnan ajot, Ulvila 5-6.5.2012

Viikonloppuna oli vuorossa Suomen maantiekisakalenterin ainoa etappiajo, Satakunnan ajot. Kisat ajettiin Porin seudulla ja järjestäjänä oli takuuvarmaan tyyliin Koiviston Isku. Varsinkin lauantaina ilmasto oli hyvin merellinen, eli kosteutta piisasi. Team Continental oli mukana tuttuun tyyliin kolmen miehen minijoukkueella.
Sähäkässä 1,7 kilometrin prologissa kärkisijan vei, ainakin itselleni yllätyksenä, Kruunukatto CT:n Häkkinen. Kananen oli toinen ja Rissanen hajonneella etuhaarukalla kolmas. Rissasen mukaan satulasta ei kuulemma voinut nousta kun olisi jäänyt tanko käteen loppumatkasta: Hurjia miehiä! Team Continentalin Järvinen oli hyvin kärjen tuntumassa: seitsemäs sija ja kolme sekuntia kärkeen.

Prologin jälkeen istuttiin huuruisessa BMW:ssä, käytiin esittelemässä Cuoren valmistamaa Continentalin väreissä olevaa kevätmallistoa paikallisessa marketissa ja ladattiin elimistö huippuvireeseen pullalla (Porin itäkeskus, S-Market, 1,25 €/kpl). Tämän jälkeen tiimi olikin valmis tihkusateeseen ajamaan 95 kilometrin maantieajoa. Prologissa kastuneet ajokengät virittivät motivaation huippuunsa. 
Kisa lähtikin liikkeelle hyvällä vauhdinpidolla. Kärkeen erkani heti alussa kolmen miehen kärkiryhmä. Pääjoukossa vauhti ei kuitenkaan hiipunut. Välillä lievässä laitatulessa tuli mieleen hetkittäin jopa kv. kisojen meininki. Sen verran tuimaa vetoa pääjoukon kärjessä saatiin aikaan. Kärkiryhmä ajettiin välillä melkein kiinni, mutta sitten ero taas kasvoi. Kärkijoukossa vedettiin hyvää vetoa. Pori-Tampere tiellä tuuli puhalsi oikealta ja ryhmä levisi peesiä hakiessa koko tien leveydelle. Kärkiautosta kyllä näytettiin lätkää ikkunasta, mutta suurin osa autoista jatkoi juurikaan hiljentämättä. ”Mä saan tuanoinniin ajaa tässä kaheksaakymppiä.” Yhtään täyshullua ei sattunut vastaan ja vahingoilta vältyttiin, taas kerran. Jännää hommaa! Pikkuteillä autojen pysäytyshomma kyllä toimi.

Kärkiryhmän takana sahattiin myös melko aktiivisesti irti. Tiimin miehistä kunnostautui irtiotollaan Hiltunen. Irtioton tultua kiinni Paavo ajoi porukassa monttuun ja ilma pakeni renkaasta. Pääjoukon pitäessä hyvää vauhtia homma oli siinä. Kärkijoukko olikin jälleen kerran lähes saavutettu kolme kilometriä ennen maalia. Viimeisten kilometrien laitatuulessa pääryhmässä taktikoitiin kiripaikkoja ja kärkiryhmä pääsi loppunousuun pienellä etumatkalla. Kärkiryhmässä koko ajan ajanut Chebici-Iskun Eskelinen vei kisan. Järvinen oli meidän tiimin miehistä parhaana 11. TWD:n Tiainen johti kisaa ensimmäisen päivän jälkeen.
Tähän ikuiseen vastaantulevien autojen suomalaiskansalliseen pysäyttämisongelmaan kuulin asiantuntevana ehdotuksena varikolla, että voisiko kisoissa esimerkiksi paikallista moottoripyöräkerhoa käyttää kolonnan alussa ja lopussa liikenteenohjaajina. Alkupäässä pysäytetään auto ja letkan lopussa näytetään että taas voit jatkaa matkaa sinne kesämökillesi ja anteeks ihan hirveesti että jouduit odottamaan minuutin. Tien pitäjän ja poliisin hyväksymässä liikenteenohjaussuunnitelmassa tehtävään nimetyllä liikenteenohjaajalla kun on ihan lakisääteisestikin liikenteen ohjaamiseen poliisin valtuudet. Hommasta joutuu tietysti maksamaan jotain, mutta mikä on turvallisuuden hinta? 

Toisena päivänä ajettiin hieman keväisemmissä, mutta silti kylmissä tunnelmissa 125 kilometrin maantieajo. Alkumatka tunnusteltiin, mutta sitten pidettiin taas hyvää vauhtia. Alkutykittelyn laannuttua kärkeen lipui viidentoista miehen kärkiryhmä. Tiimin miehistä mukaan älysi lähteä Hiltunen. Järvinen ja Leppänen nukkuivat tämänkin irtioton. Pääjoukossa Velocitor etenkin kunnostautui vetotöissä, mutta ero kärkiryhmään revähti minuuttiin. Pääjoukossa heittäydyttiin tämän jälkeen hetkeksi täysin flegmaattiseksi.

(kertomus irtiottoporukasta /PH)
Irtiotossa edettiin napakkaa tahtia, mutta eron kasvettua alkoi tykittely porukan pilkkomiseksi. Lopulta väkisin survomalla irtosivat Rissanen ja Kuuranne. Kaksikko pääsi jäljelle jääneeltä porukalta 20-30 sekunnin päähän. Sivutuulessa irtosivat ensin Tiainen, Manninen, Henttala ja Eskelinen. Väli kasvoi huolestuttavan nopeasti, mutta tuskaisen ruhjomisen tuloksena viimeisenä mukaan pääsi enää Koski. Näin kärkeen muodostui 7 kuskin porukka, joka meni vastustamattomasti loppuun saakka. Loppuporukassa oli kyllä yritystä (lähinnä Beekmann, Repo ja Häkkinen), mutta tasaisen kovaa vetoa ei saatu aikaiseksi. Hiltusellakaan ei ollut tällä kertaa mitään annettavaa. Sisuuntunut Beekmann lähti yksin jauhamaan ja loput kelautuivat lopulta pääjoukkoon.
(/kertomus irtiottoporukasta /PH)

Osa ajajista kuitenkin jatkoi vetämistä ja ero kärkeen säilyi siedettävänä. Järvisen Henrin kanssa ajateltiin sitten vedellä muutama tuimempi veto ja yllättäen kärkiryhmästä tulikin seitsemän miestä selkä edellä vastaan pari kymppiä ennen maalia. Edellä oli vielä kahdeksan ajajaa. Tämän jälkeen kiihdyttelin laitatuulessa irti pääjoukosta Porvoolaisen (Färlin) kanssa ja Henri tuli TWD:n kaverin (Silvenius) kanssa hieman perässä. Kärkiryhmän takana ajanut Porvoon kaveri (Beekmann) saatiin kiinni ja sitten meitä olikin viiden miehen ryhmä kasassa. Veto pyöri porukalla hyvin, paitsi mitä nyt lopussa vähän talvitakki–Leppäsellä kramppasi. Henri vei kakkosryhmän kirin ja oli etapilla kahdeksas. Sama sijoitus tuli myös yhteiskilpailussa. Kärkiryhmässä etapin vei nimiinsä Chebici-Iskun Manninen. Satakunnan ajojen voitto jäi kotikylille, kun yhteiskisan voitti koko alkukauden vakuuttavasti ajanut Eskelinen. Linimentti poltteli mukavasti kotimatkalla jaloissa ja aamulla oli kurkku kipee: varmaankin huippukunnon merkki!

PL


1   Jussi Eskelinen Koiviston Isku 5:18:14,8
2   Sami Tiainen TWL 5:18:17,7
3   Matti Manninen Koiviston Isku 5:18:20,7
8   Henri Järvinen Team Continental 5:21:07,5
11 Petri Leppänen Team Continental 5:21:18,5
31 Paavo Hiltunen Team Continental 5:24:51,2