Maantieajokauden kansalliset hailaitit olivat vuorossa, kun
Liedossa ajettiin maantieajon suomenmestaruuksista. Eliten ja U23-luokan 184 kilometrin SM-mitaleista
oli ilmoittautunut Liedossa kilpailemaan 91 ajajaa. Kisareitti oli Lieto-ajoista
tuttu muutamalla reitille lisätyllä kortteliajomutkalla terästettynä. Kaupunkiosuudet
ajettiinkin kisan keskivaiheilla aina kovaa ja kiihdytykset mutkista toivat
kisaan rasitusta. Sivutuuli aukeille osuuksille olisi ollut toivomuslistalla,
mutta sitä ei nyt reitille järjestynyt. Kisajärjestelyt kaikkine liikenteen
pysäyttämisineen oli hoidettu todella mallikkaasti, mutta loppusuoraksi olisi
Liedosta löytynyt varmaan parempikin kadunpätkä. Kisan keskinopeudeksi
muodostui alkukierroksen lorvimisesta huolimatta 42,0 km/h. Kovempaa siis
ajettiin kuin viime vuoden mielestäni helpommalla reitillä.
Alkukisa maleksittiin pikku tihkusateessa todella iisisti
toisen kierroksen loppuun asti. Alkoi jo palellakin. Sen jälkeen kisassa
vauhtia riittikin. Useita kierroksia jatkuneiden tykittelyjen jälkeen alkoi
vahvasti näyttää sille, että ei tässä kisassa kukaan pääse irti. Ennakkoon
vahvojen joukkueet kontrolloivat kisaa ja iso pääjoukko jyräsi irtiotot kiinni.
Vauhti pysyi usean kierroksen ajan todella kovana. Ison tien osuudella kun
ajettiin kuuttakymppiä, niin sanoinkin Järvisen Henrille että se on näköjään
keskityttävä loppuratkaisuihin. Irtiottoon jos aikoisi, niin täytyisi pystyä
ajamaan ainakin kuuttaviittä. No, eihän se sitten ihan niin mennyt.
Neljänneksi viimeisellä kierroksella sitten tuli ihmeellinen
herpaannus koko porukalle, vauhdinpito loppui ja Picaron Mikko Kejo ja Chebicin
Niemen Jarkko tykittivät irti. Pääjoukon toimesta päästettiin muodostumaan pitkä
ero irtiottokaksikkoon heti laakista. Kejo oli iskussa ja hoiti suuremman osan
vetotöistä. Loppumatka oli pääjoukolta ihmeellistä ajoa: kuuttakymppiä nenä
kiinni ohjainkannattimessa, sitten taas kahtaviittä, sitten taas kuuttakymppiä
ja siihen malliin. Kahden miehen irtiotto näytti tulevan kiinni heittämällä ja
sitten taas ero kasvoi. Taktisesti ajo oli suhteellisen erikoista. Koko
viimeisen kierroksen kärki oli aivan lähellä pääjoukon edellä ja näytti tulevan
kiinni milloin hyvänsä kunhan vähän nyppäistään. Väärin arvioitu tilanne koko
pääjoukolta: kärkikaksikon ero säilyi.
Vitonen ennen maalia tykitti Simola taktisesti oivalliseen
kohtaan. Pääjoukko katseli hetken ja ajeli kolmeakymppiä. Se riitti: Turun
Urheiluliiton Simola irtaantui pronssille. Neljä kilsaa ennen maalia tykitti
Teivaalan Olli ja sai pari ukkoa mukaansa. Se irtiotto taas sitten ajettiinkin
heti kiinni. Pääjoukossa käytiin päällekkäin yhtä aikaa kahta kisaa: eliten ja
uukakskolmosten. Välillä lopussa oli kyllä vaikea hahmottaa siinä takapyörien
vesisuihkussa että ketähän siellä nyt menee ja kumpaankohan kisaan tämä
irtiotto tai irtioton kiinniveto nyt liittyi. Pari kilsaa maalista CCH:n
Helminen tykitti ja ihme kyllä: Helminen sai mennä ja viedä nelossijan.
Kärkikaksikko piti etumatkansa niukasti maaliin asti. Niemen
Jarkko kuittasi odotetusti kirin ja vei suomenmestarin siniristipaidan. Kejo
sai hopealätkän ja Simolalle lyötiin kaulaan siis pronssi. Pääjoukossa loppusuora
olikin sitten massakirikaaosta loivaan alamäkeen. Välillä oikealle kaartavan
”maalisuoran” oikea laita sumppuuntui täysin. Kaatosateessa silmä täynnä kuraa
porukka nojaili toisiinsa ja jarruja oli välillä ihan pakko näpelöidä. Ihme
ettei rytissyt. Henri pysyi poissa hankaluuksista, vei vakuuttavasti eliten
pääjoukon kirin ja otti viidennen sijan. Henri oli pääjoukon kirissä toinen
Chebicin Mannisen jälkeen, joka voitti näin U23-sarjan maantieajon
suomenmestaruuden.
Meidän kuskeista aktiivisesti ajaneelta Mäkelän Joukolta
meni viimeisellä kierroksella rengas. Taktisesti oltaisiin voitu ajaa
viisaamminkin, mutta kyllä Henrin viides sija SM-maantieajossa on hyvä
saavutus.
Kyllä jos eri sarjojen SM-maantien tuloksia katsoo, niin
maantieajon ykköskaupunki on tällä hetkellä Tampereen esikaupunkialueisiin
kuuluva Pori (ite julkisella puolella töissä: sisäpiirin tieto, ei saa kertoa
eteenpäin, mutta tässä on huomioitu jo tuleva kuntauudistus!). Porilaisten
seurojen menestys ei tietenkään ole mikään ihme. Kyllä kaupunki on
kunnostautunut kisojen järjestämisessä, kuskeja riittää kisatoimintaan ja
pyöräilytoiminta on vireää: panostus näkyy.
Se kisasta ja sitten lisää muuta jorinaa…
Maantieajon suomenmestaruus tuli 35 vuoden tauon jälkeen
Tampereelle. Kari Puisto otti edellisen vuonna 1977. Aika monta tamperelaista
mitalin yrittäjää SM-maantien lähtöviivalla tässä välissä on ollut. Lähimpänä
näinä välivuosina ovat olleet hopeaa ottaneet: Kaarlo Hakala, Janne Lahti,
Risto ”Rondo” Niemi ja Leppänen, sekä pronssia ottaneet: Puisto, Klaus Savela,
etunimikaima Leppänen, Hämeenaho ja viime vuonna Martikainen (ei-aboriginaali
tamperelainen, mutta lasketaan tamperelaiseksi ainakin ”hangaround –jäsenenä”).
Usein kuulee pyöräilyporukoissa puhuttavan kapeasta tasosta
Suomessa ja että voittajaehdokkaat tiedetään kun niitä on vain muutama. Kuinka
moni siis onnistui arvaamaan oikein päivän mitalikolmikon?
Vaikeaa SM-maantien voittaminen on. Ne, jotka näitä
mestaruuksia vuosi toisensa jälkeen maansa mestaruusmaantieajoista tahkoavat,
ovat poikkeuksellisen lahjakkaita valioyksilöitä. SM-maantien voittoon pätee
ehkä tämä resepti: RIITTÄVÄ suorituskyky, hyvä joukkue, hyvä päivän kunto,
taktisessa mielessä hyvä päivä, muilta vähän taktisesti einiinhyvä päivä ja
vähän onnea. Pyöräily on herkkä laji ja marginaalit pieniä. Mitalin
ottaminenkin on todella vaativa tehtävä. Mitalitaistelua aikanaan useammankin kerran
nelos-vitossijoilta lähietäisyydeltä seuranneena voi sanoa että kokemusta tästä
vaikeudesta on. Joka vuosi tähtäsin nimenomaan SM-maantieajoon ja
suorituskykykin oli yleensä vähintään riittävä. Kyllä tuossa kotimatkalla kun
pohdittiin, niin keksittiin monta kovaa menestyksekästä kuskia joilta maantien SM-mitali
puuttuu.
Väittäisin että kyllä maantieajon suomenmestaruus on kovin
meriitti, minkä ns. kansallisen tason maantieajuri voi voittaa. Porvoon ajot ja
SM-maantie pomppaavat selkeästi esiin arvostetuimpina kilpailuina nykyisestä
kansallisen tason maantiekalenterista. Ulkomaan koitoksissa voittaminen taas on
suomalaiselle edelleenkin aika harvinaista ja nämä voitot osuvat sitten lähinnä
ulkomaisissa joukkueissa ajavien osalle. Suurta julkisuuttahan ei SM-maantien
voitolla nykyään saa. Tulospörssissä pikku maininta ja olipa ihan pari riviä
Aamulehdessä juttuakin. SM-maantieajo tuli vuoden 1984 Kouvolan SM-kisoihin
asti TV:stä tunnin koosteena parhaaseen katseluajankohtaan sunnuntaina. Vaikea
uskoa että lajilla on joskus ollut moista medianäkyvyyttä.
Kyllä siis Jarkko voi Vuorentaustassa juhannuksena
siniristipaita päällä Suomilenkkiä grilliin ladatessa olla kovin tyytyväinen
saavutukseensa.
Jos vielä lisää pelkästään lukuina vertailla halutaan, niin
kovinta vauhtia on SPU:n arkistoista löytyvien (vuodesta 1999 alkaen)
SM-maantietulosten mukaan ajettu Porissa vuonna 2008. Silloin keskinopeus oli 43,2 km/h. Kovempaa kuin
nyt (eli 42,0 km/h)
ajettiin myös tulosarkiston vuosista vuonna 2007 Kälviällä (42,3 km/h). Muina
tulosarkiston vuosina keskinopeudet ovat olleet +/- 40 km/h kilpailumatkan, ja
tietysti myös reitin profiilin, vaihdellessa. Kovinta vauhtia oman silloisen
matkamittarin, treenipäiväkirjan ja vanhojen kalenterien tulosten mukaan on ajettu
vuoden 1991 SM-maantiellä Vääksyssä. 187 km ajettiin keskinopeudella 43,5 km/h. Ei ollut
ainakaan tasaista, helle oli, Hotinen voitti ja ite oli taas tietenkin neljäs.
Tulosarkiston mukaan vuosina 2002-2003 on eliten ja U23
ajajia ollut SM-maantieajon lähtölistoilla eniten. Osanottajia oli näinä
vuosina muutama enemmän kuin nyt, eli noin 95 ajuria. Aivan 80-luvun lopun
parhaimmillaan toiselle sadalle (Vuokatti 1988, 105 osanottajaa, kun osanotto-oikeus
oli A+B-luokan ajajilla, eli vastaava kuin nykyinen elite) yltäneisiin
osanottajamääriin ei ylletä. Silloin ei tietenkään mitään uukakskolmosia
eritelty. Lähtöviivalle ilmestyneistä ei tietoja joka vuodelta löydy.
Eniten lisenssiajajia oli 1980-luvun puolivälin jälkeen kun
kestävyysurheilu oli muutenkin huudossa: noin 150 A+B luokan lisenssikuskia oli
rekisteröityneenä vuosina 1986-1987 ja C-luokassa (jotakuinkin nykyinen
kilpasarja) kuskeja oli listoilla vajaat kolmesataa. Nämä tiedot oli poimittu
pyöräilyliiton kalenterien mukaan. Muutama vuosihan tässä tarkastelussa jäi
pimentoon tietysti 90-luvun lopusta, kun en ajanut ja kun ei ole tuloksia nyt
tähän hätään saatavissa.
Perstuntuma saattaa olla jokaisella erilainen, tässä oli faktat.
PL
|
|
Elite 184 km
|
|
|
|
1
|
Niemi Jarkko
|
KoiI
|
4:23:19
|
|
2
|
Kejo Mikko
|
Picaro
|
4:23:19
|
|
3
|
Simola Mika
|
TuUL
|
4:23:32
|
|
4
|
Helminen Matti
|
Landbouwkrediet/CCH
|
4:23:43
|
|
5
|
Järvinen Henri
|
V-8
|
4:23:45
|
|
14
|
Leppänen Petri K.
|
V-8
|
4:23:45
|
|
45
|
Mäkelä Jouko
|
V-8
|
4:26:23
|
