maanantai 11. heinäkuuta 2011

Maasto MJ:n kisat ja ongelmat Virossa 9.-10.7.2011

Osallistuin (Halme) maasto maajoukkueen mukana Viron reissulle. Tarkoituksenamme oli ajaa lauantaina 9.7. Port of Tallinn GP (kansainvälinen C2 XCO-kisa) reilun 10 km päässä Tallinnan keskustasta ja sunnuntaina 10.7. Tallinn Rattamaraton Aegviidussa 56 km päässä Tallinnasta. Lähdimme Viroon perjantaina iltalautalla kolmella autolla. Saavuimme Tallinnassa olevalle hotellille, jossa kerrottiin että hotellin omat parkkipaikat olivat täynnä. Jouduimme viemään autot hieman syrjäisemmälle kujalle, jossa kuitenkin oli melko paljon liikennettä ja asutusta. Parkkipaikat olivat maksullisia, mutta katsoimme että maksullinen pysäköinti alkaa vasta seuraavana aamuna kello kahdeksan. Pyöriä oli laitettu molempiin pakuihin niin että toisessa oli 6 pyörää ja toisessa suunnilleen saman verran. Koska tavaratiloihin ei pystynyt kovin hyvin näkemään ja alue oli kuitenkin keskustassa, uskalsimme jättää pyörät autoihin. Seuraavana aamuna yksi huoltajistamme kävi kahdeksan aikaan paikalla ja totesi että kaikki on kunnossa. Hän yritti maksaa parkkilippuja mutta mitään maksulaitetta ei löytynyt joten vaihtoehtona oli vain palaaminen takaisin hotellille. Lähdimme hotellilta kymmenen aikaan autoille ja totesimme toisen pakun ovien olevan raollaan ja tavaroita oli heitelty hujan hajan maahan. Katsoimme sisälle takakonttiin ja kaikki siellä olleet kuusi pyörää olivat kadonneet, mukaan lukien omani. Aivan kaikkea ei takakontista ollut viety. Sinne oli jäänyt osa kiekoista ja työkaluja. Kypäriä, ajokenkiä ja pyörän osia oli viety. Koko auto oli "käännetty aivan ympäri". Etupenkit ja takapenkit oli pengottu ympäri. Rosvot olivat olleet valikoivia. Rahat ja limut eivät kelvanneet, mutta laivalta ostetut karkit ja suklaat kuitenkin oli viety. Toiseenkin pakuun oli yritetty murtautua siinä kuitenkaan onnistumatta. Avaimen reikään oli vielä jäänyt tiirikan pätkä. Jokaiseen kolmeen autoon oli myös ikävä parkkipirkko käynyt lätkäsemässä kolmenkympin sakot pysäköimisestä. Ei voi kisapäivä lähteä huonommin käyntiin. Yhteensä useiden kymmenien tuhansien menetykset. Minulta vietiin vain pyörä mutta sekin on aivan tarpeeksi. Osa porukasta pääsi vielä ajamaan lauantain kisaan, koska vain puolet pyöristä oli viety. Me loppuporukka vietimme tylsän päivän poliisiasemalla tehden rikosilmoituksia. Sain seuraavan päivän kisaan varapyöräni jonka ystävällinen siskoni kuljetti iltalautalla Suomesta. Eli ei tarvinnut koko reissua viettää katsojan roolissa. Myös pari muuta ajajaa pääsi sunnuntain kisaan lainaamalla toisten pyöriä. Sunnuntain kisa sujui itseltäni todella hyvin ottaen huomioon kiireellä kokoonkyhätyn pyörän ja vielä mielessä jyskyttävän pyörävarkauden. Kisa oli lähes pelkkää tietä ja matkana 58 km. Oli hiekkatietä, metsäautotietä, ruohikkoa, tiilimurskaa, haketta ja purua. Vaihtelevaa pohjaa, mutta maaston muodot olivat suhteellisen tasaisia. Muutama nousu oli mutta pääasiassa vain tasaista tietä. Osallistujia oli joku 1500 joten ei ollut kyse ihan pienestä tapahtumasta. Itse olin kokonaiskisan 35. ja omassa U-23 sarjassani 4. vain 4 sekuntia kolmannesta. Palkintopallille en siis päässyt. Kisassa oli kohtuullisen hyvä keskinopeus, koska omakin aikani oli alle 2 tuntia. Nyt sitten kohti ensi viikonlopun SM-kisoja. Vielä pitää pyörien kanssa pulata että saa jotain kalustoa alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti