SM-maantieajo, Lieto 17.6.2012

Maantieajokauden kansalliset hailaitit olivat vuorossa, kun Liedossa ajettiin maantieajon suomenmestaruuksista. Eliten ja U23-luokan 184 kilometrin SM-mitaleista oli ilmoittautunut Liedossa kilpailemaan 91 ajajaa. Kisareitti oli Lieto-ajoista tuttu muutamalla reitille lisätyllä kortteliajomutkalla terästettynä. Kaupunkiosuudet ajettiinkin kisan keskivaiheilla aina kovaa ja kiihdytykset mutkista toivat kisaan rasitusta. Sivutuuli aukeille osuuksille olisi ollut toivomuslistalla, mutta sitä ei nyt reitille järjestynyt. Kisajärjestelyt kaikkine liikenteen pysäyttämisineen oli hoidettu todella mallikkaasti, mutta loppusuoraksi olisi Liedosta löytynyt varmaan parempikin kadunpätkä. Kisan keskinopeudeksi muodostui alkukierroksen lorvimisesta huolimatta 42,0 km/h. Kovempaa siis ajettiin kuin viime vuoden mielestäni helpommalla reitillä.

Alkukisa maleksittiin pikku tihkusateessa todella iisisti toisen kierroksen loppuun asti. Alkoi jo palellakin. Sen jälkeen kisassa vauhtia riittikin. Useita kierroksia jatkuneiden tykittelyjen jälkeen alkoi vahvasti näyttää sille, että ei tässä kisassa kukaan pääse irti. Ennakkoon vahvojen joukkueet kontrolloivat kisaa ja iso pääjoukko jyräsi irtiotot kiinni. Vauhti pysyi usean kierroksen ajan todella kovana. Ison tien osuudella kun ajettiin kuuttakymppiä, niin sanoinkin Järvisen Henrille että se on näköjään keskityttävä loppuratkaisuihin. Irtiottoon jos aikoisi, niin täytyisi pystyä ajamaan ainakin kuuttaviittä. No, eihän se sitten ihan niin mennyt.

Neljänneksi viimeisellä kierroksella sitten tuli ihmeellinen herpaannus koko porukalle, vauhdinpito loppui ja Picaron Mikko Kejo ja Chebicin Niemen Jarkko tykittivät irti. Pääjoukon toimesta päästettiin muodostumaan pitkä ero irtiottokaksikkoon heti laakista. Kejo oli iskussa ja hoiti suuremman osan vetotöistä. Loppumatka oli pääjoukolta ihmeellistä ajoa: kuuttakymppiä nenä kiinni ohjainkannattimessa, sitten taas kahtaviittä, sitten taas kuuttakymppiä ja siihen malliin. Kahden miehen irtiotto näytti tulevan kiinni heittämällä ja sitten taas ero kasvoi. Taktisesti ajo oli suhteellisen erikoista. Koko viimeisen kierroksen kärki oli aivan lähellä pääjoukon edellä ja näytti tulevan kiinni milloin hyvänsä kunhan vähän nyppäistään. Väärin arvioitu tilanne koko pääjoukolta: kärkikaksikon ero säilyi.

Vitonen ennen maalia tykitti Simola taktisesti oivalliseen kohtaan. Pääjoukko katseli hetken ja ajeli kolmeakymppiä. Se riitti: Turun Urheiluliiton Simola irtaantui pronssille. Neljä kilsaa ennen maalia tykitti Teivaalan Olli ja sai pari ukkoa mukaansa. Se irtiotto taas sitten ajettiinkin heti kiinni. Pääjoukossa käytiin päällekkäin yhtä aikaa kahta kisaa: eliten ja uukakskolmosten. Välillä lopussa oli kyllä vaikea hahmottaa siinä takapyörien vesisuihkussa että ketähän siellä nyt menee ja kumpaankohan kisaan tämä irtiotto tai irtioton kiinniveto nyt liittyi. Pari kilsaa maalista CCH:n Helminen tykitti ja ihme kyllä: Helminen sai mennä ja viedä nelossijan.

Kärkikaksikko piti etumatkansa niukasti maaliin asti. Niemen Jarkko kuittasi odotetusti kirin ja vei suomenmestarin siniristipaidan. Kejo sai hopealätkän ja Simolalle lyötiin kaulaan siis pronssi. Pääjoukossa loppusuora olikin sitten massakirikaaosta loivaan alamäkeen. Välillä oikealle kaartavan ”maalisuoran” oikea laita sumppuuntui täysin. Kaatosateessa silmä täynnä kuraa porukka nojaili toisiinsa ja jarruja oli välillä ihan pakko näpelöidä. Ihme ettei rytissyt. Henri pysyi poissa hankaluuksista, vei vakuuttavasti eliten pääjoukon kirin ja otti viidennen sijan. Henri oli pääjoukon kirissä toinen Chebicin Mannisen jälkeen, joka voitti näin U23-sarjan maantieajon suomenmestaruuden. 

Meidän kuskeista aktiivisesti ajaneelta Mäkelän Joukolta meni viimeisellä kierroksella rengas. Taktisesti oltaisiin voitu ajaa viisaamminkin, mutta kyllä Henrin viides sija SM-maantieajossa on hyvä saavutus.

Kyllä jos eri sarjojen SM-maantien tuloksia katsoo, niin maantieajon ykköskaupunki on tällä hetkellä Tampereen esikaupunkialueisiin kuuluva Pori (ite julkisella puolella töissä: sisäpiirin tieto, ei saa kertoa eteenpäin, mutta tässä on huomioitu jo tuleva kuntauudistus!). Porilaisten seurojen menestys ei tietenkään ole mikään ihme. Kyllä kaupunki on kunnostautunut kisojen järjestämisessä, kuskeja riittää kisatoimintaan ja pyöräilytoiminta on vireää: panostus näkyy.

Se kisasta ja sitten lisää muuta jorinaa…

Maantieajon suomenmestaruus tuli 35 vuoden tauon jälkeen Tampereelle. Kari Puisto otti edellisen vuonna 1977. Aika monta tamperelaista mitalin yrittäjää SM-maantien lähtöviivalla tässä välissä on ollut. Lähimpänä näinä välivuosina ovat olleet hopeaa ottaneet: Kaarlo Hakala, Janne Lahti, Risto ”Rondo” Niemi ja Leppänen, sekä pronssia ottaneet: Puisto, Klaus Savela, etunimikaima Leppänen, Hämeenaho ja viime vuonna Martikainen (ei-aboriginaali tamperelainen, mutta lasketaan tamperelaiseksi ainakin ”hangaround –jäsenenä”).

Usein kuulee pyöräilyporukoissa puhuttavan kapeasta tasosta Suomessa ja että voittajaehdokkaat tiedetään kun niitä on vain muutama. Kuinka moni siis onnistui arvaamaan oikein päivän mitalikolmikon?

Vaikeaa SM-maantien voittaminen on. Ne, jotka näitä mestaruuksia vuosi toisensa jälkeen maansa mestaruusmaantieajoista tahkoavat, ovat poikkeuksellisen lahjakkaita valioyksilöitä. SM-maantien voittoon pätee ehkä tämä resepti: RIITTÄVÄ suorituskyky, hyvä joukkue, hyvä päivän kunto, taktisessa mielessä hyvä päivä, muilta vähän taktisesti einiinhyvä päivä ja vähän onnea. Pyöräily on herkkä laji ja marginaalit pieniä. Mitalin ottaminenkin on todella vaativa tehtävä.  Mitalitaistelua aikanaan useammankin kerran nelos-vitossijoilta lähietäisyydeltä seuranneena voi sanoa että kokemusta tästä vaikeudesta on. Joka vuosi tähtäsin nimenomaan SM-maantieajoon ja suorituskykykin oli yleensä vähintään riittävä. Kyllä tuossa kotimatkalla kun pohdittiin, niin keksittiin monta kovaa menestyksekästä kuskia joilta maantien SM-mitali puuttuu.

Väittäisin että kyllä maantieajon suomenmestaruus on kovin meriitti, minkä ns. kansallisen tason maantieajuri voi voittaa. Porvoon ajot ja SM-maantie pomppaavat selkeästi esiin arvostetuimpina kilpailuina nykyisestä kansallisen tason maantiekalenterista. Ulkomaan koitoksissa voittaminen taas on suomalaiselle edelleenkin aika harvinaista ja nämä voitot osuvat sitten lähinnä ulkomaisissa joukkueissa ajavien osalle. Suurta julkisuuttahan ei SM-maantien voitolla nykyään saa. Tulospörssissä pikku maininta ja olipa ihan pari riviä Aamulehdessä juttuakin. SM-maantieajo tuli vuoden 1984 Kouvolan SM-kisoihin asti TV:stä tunnin koosteena parhaaseen katseluajankohtaan sunnuntaina. Vaikea uskoa että lajilla on joskus ollut moista medianäkyvyyttä.

Kyllä siis Jarkko voi Vuorentaustassa juhannuksena siniristipaita päällä Suomilenkkiä grilliin ladatessa olla kovin tyytyväinen saavutukseensa.

Jos vielä lisää pelkästään lukuina vertailla halutaan, niin kovinta vauhtia on SPU:n arkistoista löytyvien (vuodesta 1999 alkaen) SM-maantietulosten mukaan ajettu Porissa vuonna 2008. Silloin keskinopeus oli 43,2 km/h. Kovempaa kuin nyt (eli 42,0 km/h) ajettiin myös tulosarkiston vuosista vuonna 2007 Kälviällä (42,3 km/h). Muina tulosarkiston vuosina keskinopeudet ovat olleet +/- 40 km/h kilpailumatkan, ja tietysti myös reitin profiilin, vaihdellessa. Kovinta vauhtia oman silloisen matkamittarin, treenipäiväkirjan ja vanhojen kalenterien tulosten mukaan on ajettu vuoden 1991 SM-maantiellä Vääksyssä. 187 km ajettiin keskinopeudella 43,5 km/h. Ei ollut ainakaan tasaista, helle oli, Hotinen voitti ja ite oli taas tietenkin neljäs.

Tulosarkiston mukaan vuosina 2002-2003 on eliten ja U23 ajajia ollut SM-maantieajon lähtölistoilla eniten. Osanottajia oli näinä vuosina muutama enemmän kuin nyt, eli noin 95 ajuria. Aivan 80-luvun lopun parhaimmillaan toiselle sadalle (Vuokatti 1988, 105 osanottajaa, kun osanotto-oikeus oli A+B-luokan ajajilla, eli vastaava kuin nykyinen elite) yltäneisiin osanottajamääriin ei ylletä. Silloin ei tietenkään mitään uukakskolmosia eritelty. Lähtöviivalle ilmestyneistä ei tietoja joka vuodelta löydy.

Eniten lisenssiajajia oli 1980-luvun puolivälin jälkeen kun kestävyysurheilu oli muutenkin huudossa: noin 150 A+B luokan lisenssikuskia oli rekisteröityneenä vuosina 1986-1987 ja C-luokassa (jotakuinkin nykyinen kilpasarja) kuskeja oli listoilla vajaat kolmesataa. Nämä tiedot oli poimittu pyöräilyliiton kalenterien mukaan. Muutama vuosihan tässä tarkastelussa jäi pimentoon tietysti 90-luvun lopusta, kun en ajanut ja kun ei ole tuloksia nyt tähän hätään saatavissa.

Perstuntuma saattaa olla jokaisella erilainen, tässä oli faktat.

PL

	Elite 184 km
1	Niemi Jarkko	KoiI	4:23:19
2	Kejo Mikko	Picaro	4:23:19
3	Simola Mika	TuUL	4:23:32
4	Helminen Matti	Landbouwkrediet/CCH	4:23:43
5	Järvinen Henri	V-8	4:23:45
14	Leppänen Petri K.	V-8	4:23:45
45	Mäkelä Jouko	V-8	4:26:23

Porvoon ajot 11.6.2012

Suomen arvostetuin ja perinteikkäin maantiekilpailu, Porvoon ajot, ajettiin 84. kerran taas tutulla reitillä. Lähtöviivalla oli Suomen parhaiden lisäksi hollantilaisia ja virolaisia kuskeja. Team Continentalilla oli viivalla viisi ajajaa.

Matkaan lähdettiin reippaalla vauhdinpidolla. Ensimmäisen tunnin jälkeen oli matkaa taitettu vajaat 44 kilometriä.  Ajo oli kommenttien perusteella, muillakin kuin itsellä, melko nihkeää. Kolmen viikon kilpailemattomuus tuntui joka kiihdytyksessä. Alkumatkasta pääjoukosta irtaantui kahden miehen kärkijoukko ja kierroksen päästä kärkeen irtaantui pääjoukosta lisää ukkoja. Kärkijoukossa oli lopulta kymmenisen kuskia. Mukana oli meikäläisistä Järvinen. Pääjoukon vauhti hiipui. Kärkijoukossa tehtiin irtiotossa edustettuna olevien joukkueitten toimesta aktiivista jarrutustyötä. Monilla ei taas muuten intoa vetotöihin ollut. Suomalaisittain pitkä kisamatkakin taisi useita pelottaa. Pääryhmästä irtaantui pikku ryppäissä vielä viitisentoista miestä. Muutama oli jo heittämässä pyyhettä kehään. Kisa oli kuulemma siinä.

Sitten pääjoukossakin alettiin taas vetotöihin. Erityisesti Chebicin ja Velocitorin miehet kiskoivat ryhmän kärjessä. Ensin tavoitettiin kärkijoukon edellä ajanut ryhmä ja sitten kärkijoukosta putosi kuskeja pääjoukkoon pikku ryppäissä. Kärjessä oli viimeiselle kierrokselle lähdettäessä enää kolme ajajaa. Eroa kärjellä oli pääjoukkoon Anssi Kukkosen mukaan 45 sekuntia. Viimeisellä kierroksella itse jyhkin irti ensin kahden ja sitten kolmen miehen porukassa muutama kilometri ennen Kerkkoon nousua 145 kilometrin kohdalla. Kärkiryhmän huoltoautoletkaa tavoitettiin. Kärkeen oli meillä 30 sekuntia ja pääryhmä oli jäljessä 45 sekuntia. 8,5 kilometrin (wattimittarista katoin) vuoroveto ei tuottanut tulosta ja pääryhmä sai meidät siitä välistä sitten kiinni seitsemisen kilometriä ennen maalia. Tombak oli iskenyt ennen kaupunkia irti kärkiryhmästä. Pääryhmä saavutti muut karkulaiset. Tombak voitti ja pääjoukon kirissä palkintojakkaralle nousivat hollantilainen ja virolainen. Salermo oli parhaana suomalaisena neljäs.

Porvoon ajo oli hyvävauhtinen ja kova kisa.

Ennen kisaa puitiin taas Vannisen Jarin ja T. Niemen (Porvoon ajojen voittaja vuodelta kasikasi) kanssa miten silloin ajettiin ”kun vielä ajettiin.” Todettiin että Vanninenhan se oli joka lauloi suvivirttä lumisateisessa Niedersachsen Rundfahrtin joukkueaika-ajossa jollain kymmenennellä etapilla joskus kasiysi. Idea jota J.Laukka toteutti myöhemmin myös jossain muussa maajoukkueella ajetussa joukkueajossa. Todettiin että Porvoon ajossa oli M16 startissa 84 ukkoa (oikeesti, kyllä!) viivalla joskus 80-luvun alussa ja nyt ehkä kymmenen. Mouhottiin myös että ennen oli Suomessa enemmän tasaista voittajapotentiaalista harmaata massaa ja äijiä, jotka pääsääntöisesti suomessakin vaan ajoivat pyörää. Tulipa sivusta kommentteja että ennen ukot oli kovempia, treenas enemmän, kisaili enemmän, oli enemmän tosissaan jnejne. No, joka tapauksessa: Porvoossa ei helposti voiteta koskaan. En tätä sillä sano että omasta parinkymmenen vuoden takaisesta suorituskyvystä on jäljellä 91 prosenttia (faktaa!) ja että leikki siksi tuntui kovalta. Kyllä täällä ajaa saa jos tämän kisan aikoo voittaa. Nykypolvi tosin lähestyy urheilua eri näkökulmasta kuin parikymmentä vuotta sitten. Ehkä pyöräilyä ei niin ajatella elämän ehdottomana ykkösjuttuna, ainakaan vuosikausia, vaan suunnataan puhti helpommin muihin aiheisiin: töihin, perheeseen, opiskeluun jne.  Pyöräilyä jatketaan ”tosissaan harrastaen.”

Suurimpana erona ”vanhoihin aikoihin” onkin ehkä se, että ennen oli miehet rautaa ja pyörät rautaa. Nyt on miehet rautaa ja pyörät hiilikuitua.

Tulokset

PL

Teamilla oli yritystä. Kuva Jukka Peltonen.

Tarmo maantie, Pori, 20.5.2012

Sunnuntaina oli luvassa Tarmo-maantie. Porin Preiviikissä ajettava 136 kilometrin maantiekilpailu. Kuusi kierrosta ja noin 65 metriä nousua kierrosta kohden. Eli siis aika tasaista. Reitin kohokohta kilometrin mittainen loiva maalimäki.

Team Continental oli mukana neljällä kuskilla: Hämeenaho, Leppänen, Mäkelä ja Järvinen. Luvassa oli alkukauden pisin koitos ja yli 50 ajajaa viivalla. Juuri ennen starttia alkoi ripottelemaan, mutta onneksi tiet kuitenkin kuivuivat alkuvaiheilla. Kilpailu alkoi tuttuun tyyliin tykittelyllä. Olisi voinut päätellä, että pätkän merenrantaa pitkin kulkeva reitti olisi ollut tuulisempi ja sivari pätkät olisivat olleet raaempia kuskeille. Mitään rajua tuulta ei ollut kuitenkaan havaittavissa. Alun repimisen seurauksena irtautui muutamia pieniä irtiottoja, mutta ratkaiseva viiden kuskin hatka lähti kilpailun puolen välin jälkeen. Mukana Teamin Järvinen, Chebicin Niemi ja Nieminen, Rissanen ja Kälviän Olli Koski. Vetotöistä huolehtivat lähinnä Rissanen, Chebicin Nieminen ja Järvinen. Vauhti saatiin pidettyä hyvänä ja hatka meni loppuun asti. Maalimäkeen tultaessa oli havaittavissa pientä kyttäilyä. Teamin Järvinen helpohkosti porukan nopein ja samalla ensimmäinen miesten voitto plakkariin. "Eka on aina eka"

Alun tykittelyä.

Viimeinen käännös ennen maalimäkeä. Kuvat: Pekka Mikkola

Tulokset

1.	Henri Järvinen	Team Continental/V8	3:14:33
2.	Olli Koski	KäTa	3:14:33
3.	Jarkko Niemi	Chebici-Isku	3:14:33
4.	Jarmo Rissanen	KuSo	3:14:33
5.	Jari Nieminen	Chebici-Isku	3:14:33
6.	Matti Manninen	KoiI	3:15:11

11.

Petri K. Leppänen

Team Continental/V8

3:15:11

32.

Jouko Mäkelä

Team Continental/V8

3:15:11

46.

Tero Hämeenaho

Team Continental/V8

3:15:11

Valkeakoski MTB Marathon 19.5.2012

Valkeakoskella järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa MTB-marathon. Rata herätti paljon keskustelua laidasta laitaan. Oma näkemykseni oli että nousua oli erittäin paljon, mutta mielestäni sopivasti. Mutavelli teki reitin teknisistä pätkistä haastavia, mutta ei mitään ylivaikeita. Monet kertoivat marathonin olleen yksi historian rankimmista ja siihen järjestäjätkin olivat hyvin varautuneet tarjoamalla nakkisoppaa ja saunan väsyneille ajajille.

Kisa lähti liikkeelle ihan rauhallisesti ja kisan alkupuolella olleessa reilun mittaisessa nousussa oli hyvä hakea paikkaa tulevalle kivikkopolulle. Sain huonon startin, mutta mäen tullessa pääsin kipuamaan kärjen tuntumaan. Siellä roikuinkin sitten maaliin asti. Ensimmäisen kierroksen loppuvaiheessa kärjessä oli 6 ajajan porukka, josta Toni Tähti ja venäläinen Vladislav Bondar tippuivat pois hieman ennen toiselle kierrokselle lähtemistä. Loput (Mikko Vastaranta, Jussi Rossi, Samuli Visuri ja Minä) jatkoivat matkaa yhdessä toisen kierroksen alkumatkan. Teknisellä polulla Mikko nykäisi vähän kaulaa muihin ja porukka hajosi palasiksi. Jussi ajoi toisena reilusti Mikosta jääneenä ja itse taas jäin jonkin verran Jussista. Samuli jäi teknisellä polulla taaemmaksi. Tieosuudella ajoin Jussia ja Mikkoa kiinni ja juuri kun pääsimme taas samaan ryhmään niin sekä Jussi että Mikko pysähtyivät tien varteen rengashommiin. Itse jatkoin hieman pölmistyneenä matkaa sillä yksin kärjessä ajaminen ei ole ollut itsellä mitään tuttua puuhaa marathoneilla. Olin saanut kuitenkin tilaisuuden ja päätin että niin pitkään pysyn keulilla kuin mahdollista. Kiskoin menemään niin paljon kuin jaksoin vaan ajaa ja kierroksen verran sain taittaa yksin matkaa. Sen jälkeen alkoi jalat tuntua jo hieman voimattomilta ja takaa tuli vauhdilla rinnalle Vladislav, jolla oli kuulemma ollut kisan aiemmassa vaiheessa teknisiä murheita. Ajoin tiellä peesissä vähän matkaa, mutta kun venäläinen iski putkelta loivaan nousuun ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pysyä kyydissä kramppaavilla jaloilla. Venäläinen hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin ja sain jälleen ajella yksin. Tällä kertaa kuitenkin häiritsi se että ykkössija oli karannut. Ainut toivo oli enää säilyttää nykyinen sija. Ajoin sen minkä krampeilta ja väsähtämiseltä pystyin ja ihmettelin että ei maalin häämöttäessä kukaan ollut tullut ohi. Kun olin maalissa niin takaa-ajo ryhmä pölähti näkyviin jo metsän siimeksestä. Meni siis hilkulle mutta ei pidä jossitella. Hopeaa tuli silti. Kierrosaikoja laskiessa huomasin että olin ajanut kaksi ensimmäistä kierrosta suunnilleen samaa vauhtia ja jos kolmas olisi ollut myös tasavauhtinen niin aika olisi painunut alle kolmen tunnin. Vikalla 10 km kuitenkin hävisin venäläiselle 6 minuuttia, mikä on järkyttävän paljon. Olin siis totaalisen uupunut. Ensimmäinen palkintopaikka kuitenkin tuli marathonilta ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Teamin Mikolla oli siis rengasongelmia, kuten myös Teamin Paavo Hiltusella.

Tulokset:

1. Vladislav Bondar     Velosport      3:00:51
2. Samuel Halme     Team Continental      3:07:26
3. Jussi Rossi     TWL        3:07:41
...
11. Mikko Vastaranta    Trek Cingolani / Team Continental      3:15:25
...
35. Paavo Hiltunen     Team Continental      3:43:01

Rajamäki MTB Marathon 12.5.2012

Tänä vuonna Rajamäen MTB Marathon kisattiin hieman viime vuosista uudistetulla reitillä. Teknisyyttä ja kapeaa polkua oli haettu lisää ja samalla tietysti kuntourien ja tieosuuksien määrä oli selkeästi vähentynyt. Tämä näkyi myös voittajan ajoajassa ja keskeyttäneiden määrässä. Keli ei myöskään ollut ajajien puolella. Kylmä viima puhalsi ja tihkusade oli kastellut radan kauttaaltaan liukkaaksi.
   Itse lähdin kisaan innolla (olihan tämä ensimmäinen maraton tänä vuonna) ja alku menikin ihan hyvin. Henri Ojala ja Olli Miettinen pääsivät melko pian karkaamaan muulta porukalta ja itse jäin tiimin Mikko Vastarannan johtamaan joukkoon johon kuului muutama ajaja. Alun säntäilyn jälkeen vauhti vakiintui ja luulin jo "että hyvinhän tässä menee", mutta kohtalokseni koitui polulla poikittain ollut tukki. Maastopyöräilyssähän tukit on ihan yleisiä mutta tällä kertaa hyppäsin tukin ylityksessä liian korkealle ja hallitsemattomasti tullen suoraan naama edellä kangaspolulle. Hieman olin tällistä sekaisin ja selvittelin että miten kävi. Onneksi ei käynyt mitenkään kovin pahasti, koska hampaat pysyi suussa ja muutenkin oli paikat suurin piirtein ehjänä. Kuitenkin pari minuuttia piti seisoskella polun varressa ja syljeskellä verta suusta. Katselin harmistuneena ohi vilisevää ajaja virtaa ja sain heittää päivän sijoitustavoitteet romukoppaan. Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaa hitaampien ajajien mukana ja kapealla polulla oli vaikeaa päästä toisista ohi. Olin kuitenkin jo noussut jonkin verran ylöspäin kunnes tunsin että takarenkaassa oli vajausta ilmasta. Rengasrikkohan se tästä vielä puuttui, ajattelin. Sepä se. Kumi tyhjeni pikkuhiljaa ja litkut paikkas renkaan vain osittain. Pistin kilometrin välein aina lisää ilmaa renkaaseen, mutta koska homma vei niin paljon aikaa niin oli pakko todeta että keskeyttäminen on ainut vaihtoehto. Myöhemmin uudestaan paremmalla onnella.

Kärjessä Miettinen teloi takavaihtajansa kiveen ja hänen matkansa jäi kesken. Näin ollen Ojala sai painella rauhassa voittoon. Mikko oli lopulta toinen ja Samuli Saarela kolmas. Tiimin Paavo Hiltunen sijoittui sijalle 9.

Tulokset 60 km

1. Ojala Henri    Team Skins     2:40:54
2. Vastaranta Mikko    Team Continental / Trek Cingolani    2:46:02
3. Saarela Samuel    PKK / Kokkola    2:46:15
.
.
9. Hiltunen Paavo   Team Continental     2:57:27
.
.
    Halme Samuel    Team Continental    DNF