Tampereen Pyörä-Union järjesti Teuvo Louhivuoren, Louskun,
nimikkokilpailun Lempäälän Säijän kylällä. Pienet ja vähän suuremmat
maalaistiet muodostavat kauniiseen maalaismaisemaan n. 18,5 km kolmilenkin,
jossa meillä Tampereen seudulla asuvilla pyöräilijöillä on etuoikeus käydä
testaamassa kuntoamme tiistai-iltaisin viikkotempon merkeissä. Siltasen
Hanski ja Mäkisen Kari pitävät huolen, että sekkarit raksahtavat synkronoidusti
käymään tasan viittä vaille kuusi, jotta ensimmäinen kuski saadaan matkaan kello kuudeksi. Reittinä
kisarata on näin kilpailijan näkökulmasta erittäin hyvä. Reitti sisältää kolmen
eri kokoluokan tietä vanhasta maantiestä pieneen ja mutkaiseen kylätiehen.
Profiililtaan vaihtelevalla kierroksella riittää nousua n. 100 m:n edestä niin
pieninä terävinä kumpuina kuin pidempinä ja loivempina nousuinakin. Matkat ovat,
pitkien matkojen erikoismiehen mieltymysten mukaan, pidemmän puoleisia. Nuoret
ja kaikkein kokeneimmat pyöräilijät kiertävät kisassa yhden kierroksen ja muut
kaksi kierrosta.
Tiimistämme paikalla olivat, kirikykyisenä
yhteislähtömiehenä paremmin tunnettu ja mukavuusalueeltaan reippaasti ulos
astunut Järvinen sekä aika-ajamiseen enemmän tarmoaan käyttävä Onnela. Paikalla
oli mukavasti ajajia ja yleiseen sarjaan starttasi kuskeja aivan kansallisen
aika-ajon kärkipäästä lähtien, joten kilpailu oli
tasoltaan hyvä. Erityismaininta ja kypärän nosto Pojat-80 sarjan kolmelle
osanottajalle.
Sää suosi katsojia ja elohopea kipusi jo aamulla lähes
hellelukemiin auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Muutaman
sekuntimetrin nopeudella puhaltava tuuli oli suurimmalla osalla matkasta
sivupainotteinen ja näin ollen hieman rajoitti nopeuksia reitin nopeimmilla
osuuksilla. Liikennettä kisareitillä ei kisan aikana häiritsevästi ilmennyt ja
lukuisat vapaaehtoiset liikenteenohjauksessa varmistivat kilpailijoiden turvallisuutta
reitin kolmessa risteyksessä.
Itse kilpailu oli ainakin allekirjoittaneelle
varsin tukala kokemus. Kokovartalotrikoo ei ole se kaikkein paras helleasuste ja
suhteellisen aggressiiviseksi viritetty asento pyörän päällä ohjaa sen vähänkin
tarjolla olevan, viilentävän ilmavirran kropan yli ja ohi. Vaikeinta on
aloittaa tarpeeksi rauhallisesti, mutta kuitenkin niin, ettei tuskan tunne pääse missään vaiheessa kisaa kokonaan katoamaan. Helpointa on
viimeiset kilometrit, jotka voi lasketella sen, mitä oma pää ja kipukynnys antaa periksi. Tällä
kertaa loppukilometreille sain ylimääräistä puristusta minuutin eteeni
lähteneen, Lahden Pyöräilijöiden, Jussi Nummikon apujoukkojen toimittamien
väliaikatietojen avulla. Ohitin Jussia viimeiselle kolmelle kilometrille reitin
kääntävässä risteyksessä, jossa Jussille kuului väliaikatieto ”55 sekuntia
perässä”. Lämpöhalvauksen kynnyksellä oleva pääkoppa prosessoi tietoa parin sekunnin
verran ja päättelin, että aikaeroa huudettiin ennakkoon vahvimpaan CCH:n Aki
Turuseen ja jos vierellä oleva, minuutin aikaisemmin lähtenyt kaveri on 55s
perässä, täytyy minun siis olla 5s edellä. Päätin siis ryhtyä toimenpiteisiin rusauttamalla
kaikki tuumat sisään ja runttasin vauhdin päälle. Viimeiset kilometrit roikuin hämärän rajamailla tuossa ohuessa oljenkorressa. Maaliintulon jälkeen kävi ilmi, että reilun 48
minuutin hiljainen kituminen oli riittänyt ja palkintopallin koroketasoituksen
avustuksella saatiin miesten hienoiset pituuserot tasattua kuvia varten. Kärkikolmikko oli siis
muodossa: Onnela, Turunen ja Nummikko. Järvinen ajoi tempopyörällä elämänsä
toisen kerran kilpaa ja sijoittui lopputuloksissa sijalle 13. Henrin
loppuajassa on vielä helppoja sekunteja ja minuuttejakin pois otettavissa,
kunhan saadaan miestä pyörän päällä hieman paremmin tuulen tieltä piiloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti