3.-4.5 Satakunnan ajot

Toukokuinen lauantaiaamu valkeni kuulaana. Lämpötila oli keväisen raikas, mutta taivaankannen vallitseva väri oli sininen. Pirkanmaan lakeuksilla tuulikaan ei ollut vielä kerennyt aamutuimaan kiihdyttää vauhtiaan. Lähtökohdat keväiseen pyöräilykarkeloon olivat olemassa ja vieläpä ihan hyvät sellaiset. Tiimistä auton aurauskulmat kohti Porin Kaasmarkkua väänsivät Hokka ja Onnela.

Rannikkoa kohti rullaillessa pystyi huoltoaseman lippujen liikkeistä päättelemään, ettei ihan tyyni sää Porissa olisi tälläkään kertaa ja kun auton mittari näytti ulkolämpötilaksi sitkeästi yksi-digitaalisia lukuja, niin urheilukassiin pakatut talvikamppeet eivät enää tuntuneetkaan yhtään ylimitoitetulta. Paikanpäällä kilpailujärjestelyt oli hoidettu totuttuun tapaan asiallisesti. Kilpailukeskuksena toiminut vanha koulu henki ajan patinaa ja numerolappua noutaessa pystyi eläytymään siihen helmikuiseen iltapäivään vuonna 1973, kun vapisevaan käteen on ojennttu hopealusikka P12-sarjan pitäjänmestarihiihtäjälle..

Lajin vaihtuessa pyöräilyyn ja vuoden 2014:ta, alkoivat tositoimet 1,7km:n prologilla. Maantiepyörällä ja -varustuksella suoritettu aamunavaus oli omiaan herättelemään hieman kohmeisia koipia. Kaikki oli päällä (vaatteet, ei tuumat), kun ajeltiin tulevaa maantiereittiä läpi jalkojen lämpenemisen toivossa. Jalat kyllä saikin yllättävän hyvin lämpimiksi ja kun lähtöaikataulu oli kellontarkka, niin lämmön sai pysymäänkin melko hyvin yllä aina lähtöön asti. Itse kisasuoritus oli ohi ennen kuin totuus edes kunnolla ehti lyömään kasvoille. Alussa vähän varovaisesti, ettei menisi liikaa punaiselle, sitten vielä vähän pois, että jäisi loppuunkin jotain ja sitten oltiinkin jo maalissa. Vauhdinhurma oli melkoinen napakkaan sivuvastaiseen puskiessa, vaikka kellon kertoman mukaan vauhtia ei niin hirvittävästi ollutkaan. Tiimin sijoitukset oli tiukassa kisassa osiossa ynnä muut.

Alkulämmittelyn jälkeen oli vuorossa parin tunnin siesta ennen 90km maantie-etappia. Maantie-etapille lähtiessä kokonaiskilpailun tilanteessa erot olivat niin pieniä, että maantielähdön välikireistä saatavat hyvityssekunnit tulisivat olemaan merkittävässä osassa kokonaiskilpailua silmällä pitäen. Pääjoukko pysyi hyvin kasassa ryhmän ajellessa melko tasaisesti. Sivutuulisemmilla osuuksilla porukka venyi hetkittäin nauhaksi, jonka jälkeen annettiin taas hieman armoa. Kunnollista irtiottoa ei saatu aikaiseksi ja parin kierroksen välein olevat välikirit saivat hieman rauhoitettua menoa, kun muutamaa kilometriä ennen kirimaalia alettiin hakemaan asemia kiriä varten. Toiseen välikiriin valmistauduttaessa tapahtui joukossa ylimääräinen sivuliike, jonka seurauksena useampia kuskeja päätyi tutkimaan paikallisen kestopäällysteen kuntoa hieman turhankin läheltä. Allekirjoittaneenkin takarenkaan kulutuspinta jäi asfalttiin ja suurimmat ajohalut viereiseen kaurapeltoon. Harventunut pääjoukko jatko menoaan ja kolarin hidastamiksi joutuneita kuskeja vedettiin pääjoukkoon pyörän- sekä autonpeesillä. Pääjoukko tuli maaliin yhtenäisenä ja voiton korjasi Finnfalzin Henri Järvinen. Hokka oli hienosti 9.

HO

Sunnuntaina ajettiin 2. etappi, jossa lopullinen järjestys kokonaiskilpailussa ratkaistaisiin. Ilmeisesti jotkut ajajat olivat kuunnelleet päivän säätiedotuksen muita tarkemmin ja katsoivat parhaakseen jättää sunnuntain 128 km:n Anolan ajon väliin, sillä viivalle värvöttelemään asettuivat ainoastaan n. 50 kilpailijaa miesten Elite-lähtöön. Lauantain jälkeen kokonaiskilpailun punaista paitaa piti yllään Jurvan Voiman Jaakko Toppari vajaan neljän sekunnin erolla toisena ja kolmantena olleisiin Akilleksen Marek Salermoon ja Finnfaltzin Henri Järviseen. Team Continentalilta sunnuntain koitokseen osallistui ainoastaan Hokka. Onnela ei startannut toiselle etapille, sillä Ulvilan perunapelto oli tehnyt selvää hänen takakiekostaan, mutta todellinen syy taisi kuitenkin olla, että Hannu taisi ennustaa päivän sään paremmin kuin itse Pekka Pouta…

Taas kerran Suomen alkukevät näytti kauneimmat puolensa. Alkukilometreillä, kun aurinko vielä vähän pilven välistä paistoi, naureskelimme pääjoukossa viime vuotista kylmää säätä. Hymy hyytyi kuitenkin aika pian sen jälkeen. Ensimmäinen 25 km rinki kierrettiin vielä suhteellisen kuivissa olosuhteissa ja pääjoukko pysyi kasassa muutenkin varsin verkkaisessa vauhdissa, mutta toisella kierroksella taivas repesi totaalisesti; vettä tuli kaikissa sen mahdollisissa olomuodoissa ja lämpötila tippui hetkellisesti lähelle nollaa astetta. Se tappoi viimeistään kaikkien ajohalut. Tien pinta oli paikoin jopa hieman liukas sohjoisen loskan vuoksi ja rakeita satoi poikittain päin näköä. Yksittäisiä irtiottoja yritettiin ajoittain, mutta ne ajettiin aina pääjoukon voimin kiinni.

Pääjoukossa kokonaiskilpailun top3 kyttäsivät toisiaan, ja kävi selväksi, että kisa ratkaistaisiin välikirien bonussekuntien turvin. Ensimmäisessä välikirissä paremmuudestaan mittelivätkin juuri top3:n kärki, Salermon kirien parhaiten kannoillaan Toppari ja Järvinen. Ääriolosuhteet tekivät kisasta todellisen selviytymistaistelun, nesteet eivät imeytyneet ollenkaan ja suurimäärä energiasta kului kropan lämmittämiseen. Sää vaikutti väistämättä kilpailun luonteeseen ja ajaminen pääjoukossa oli melko tasaista. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, 2. välikirin jälkeen, pääjoukosta karkasivat Porin Pyörä-Karhujen Loukkola ja IK-32:n Hirvonen. Nämä kaverukset jauhoivat tasaisesti koko kierroksen ajan paritempoa, ja pääjoukko joutui ajamaan heitä tosissaan kiinni aina maalimäkeen saakka, missä loppukirin vei lopulta ansaitun irtioton päätteeksi Keijo Hirvonen ennen Salermoa ja Topparia. Viikonlopun kokonaiskilpailun nopeimmaksi ja voittajaksi erottui muista JurVo:n Jaakko Toppari. Sunnuntain 13. sijoitus ei omalta osaltani jättänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin sen, että en ole varmaan koskaan ollut niin kylmissäni pyörän päällä. Siitä hyvästä ainakin unohtumaton kokemus!

JH