Mustion Tempo 17.5

Mustion kylä läntisellä uudellamaalla toimi tänäkin keväänä Suomen tempokisakauden avausnäyttämönä. Pitkä kisamatka ja raskaaksi luonnehdittu reitti on omiaan ottamaan luulot pois talven jäljiltä varaston naulasta talven karhentamalle asfaltille nostetun aika-ajokoneen päällä taas kuolemaa tekevästä tempoilijasta. Järjestelyt toimivat hienosti ja sosiaalitilojen virkaa toimittaneen vapaapalokunnan tilat olivat vähään tottuneen pyöräilijän silmään luksusluokkaiset. Kovaa karbonipenkkiin tottunut takapuoli oli ihmeissään, kun lankkupenkin sijasta saikin istahtaa muhkeaan nahkasohvaan. Kun sääkin oli vielä tämän kevään trendistä poiketen lämmin ja aurinkoinen, oli lähtökohdat kisaan kohdallaan.

Lähtölistassa oli ihan kohtuullisesti sivuja/rivejä, mutta varsinkin näin hyvin järjestettyihin kisoihin sitä aina toivoisi vähän enemmän väkeä viivalle. Omalla kohdalla lähtönumero oli arpoutunut melko alkupäähän listaa. Sen verran kuitenkin laskeskelin eteen lähteneiden ikäluokkasarjojen lähtiöiden varaan, että uskoin kiinniotettavia selkiä riittävän tasaisesti koko matkalle ja näin ollen tehden matkanteosta hieman siedettävämmän. Etukäteen kovimmaksi kanssakilpailijaksi rankkaamani Juho Saarinen lähti minuutin jälkeeni. Tämä osoittautui eduksi siinä mielessä, että kääntöpaikan jälkeen väliaikatiedon laskeminen olisi happivajeiselle päälle hieman helpompaa.

Reittiin etukäteen tutustumattomalle kisataktiikan luominen oli siinä mielessä helppoa, että hyvillä mielin uskalsi lähteä riittävän rauhallisesti. Matkan teko olikin menomatkalla tasaista puksuttamista vuoristoratamaisen reitin määrätessä matkanteon tahdin. Viime vuodesta viisastuneena suurin välitys oli säädetty niin, että etuvaihtajan häkki toimi indikaattorina kevyellä rahnutuksellaan siitä, ettei vipua vimmatustikaan vääntämällä olisi enää tarjolla helpotusta kiikkerän menopelin tasapainoa horjuttaville, villisti vispaaville jaloille. Rahnutusta kuunneltiin ahkerasti ja tangosta pideltiin kiinni rystyset valkoisina maiseman vaihtuessa välillä hyvinkin vinhasti.

Käännössä korkeusprofiilin ja tuuligradientin avulla päässälaskettu väliaikatieto kertoi noin minuutin erosta takaa tulevaan uhkaajaan, joten paluumatkalle pystyi lähtemään hyvillä mielin. Takaisin tullessa ei enää tarvinnut mittaria tuijotella niin intensiivisesti vaan ylämäkiin pystyi ajamaan vähän reilummallakin kaasulla, kun taas tutuksi tullut rahnutus takasi palauttavan hetken mäen töppäreen toisella puolella. Matka alkoi jossain vaiheessa painaa ja voisin vannoa, että paluumatkalla nyppylöitä oli huomattavasti enemmän, kuin mennessä. Lopulta eteen nousi se viimeinen ylämäki kilometrikyltteineen ja naamalle saatiin todennäköisesti taiottua vähän irvistystäkin.

Maalista laskettelu autolle ja takaisin tutun trainerin narinaa kuuntelemaan. Matkalla suihkulle kävi ilmi, että Rissasen Jarmon reittiennätys oli siirtynyt minuutin marginaalilla nimiini vähintään vuodeksi ja tempokisojen voittoputki sai jatkoa. Tästä voi hyvällä mielin jatkaa kohti kesää, kun kevään tempopyöräkilometritkin saatiin tuplattua näin kivuttomasti yhdellä istumalla ja omien kokemuksien perusteella tuossa akrobaattisessa asennossa kärvistely helpottaa kerta kerralta ja kilometri kilometriltä..

HO

Kuva: Petteri Hannula

Podiumkuva by: Santtu Pasanen