tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tervaetappiajo, Oulu 18.-19.6.2011

Tervaetappiajo oli Oulussa herätetty uudelleen henkiin. Kisa käytiin kolmen etapin kisana Oulun seudulla. Eri kisaluokat oli lähdöittäin järkevästi yhdistetty. Näin saatiin hyvän kokoisia startteja aikaiseksi ja kunnon kisailua.

Lauantaina kilpailtiin Muhoksen ajot 10,9 kilometrin lenkillä. Kisareitti kiersi kahden voimalaitoksen padon kautta. Korkeuseroa vaikutti lenkillä olevan aika kivasti. Hivuttavaa mäkeä riitti kilometrikaupalla. Tempoajossa kierros kierrettiin kertaalleen. Kovimman ajan tempossa ajoi Marko Törmänen. Itse myöhästyin startista noin 45 sekuntia, joten homma meni siinä suhteessa hieman pieleen. Kelloahan pitäisi jo tällä ikää osata katsoa.

Tempon jälkeen oli vuorossa, paikallisen pitkäaikaisen pyöräilyvaikuttajan, Erkki Plantingin muistoajot. Yleisen luokan startissa ajettiin 7 kierrosta samalla lenkillä. Vauhti oli alussa melko vaihtelevaa. Neljän miehen ryhmä irtaantui toisella kierroksella ja kasvatti eron puoleentoista minuuttiin. Törmäsen johdolla irtiotto ajettiin kiinni neljännen kierroksen lopussa. Tämän jälkeen allekirjoittanut iski maalin jälkeen alkaneeseen hivuttavaan nousuun. OTC:n Räty pääsi mukaan. Tällä kaksikolla matkaa tehtiin tasaisella vuorovedolla ja eroa pääjoukkoon syntyi. Viimeisen kierroksen alussa Räty jäi ja ajoin voittoon. Pääjoukosta irtaantunut Kälviän Tarmon Göös oli toinen ja Räty kolmas. Pääjoukko jäi lopulta nelisen minuuttia kärkimiehestä. Kulku oli itsellä erityisen hyvä. Tempo aukaisi sopivasti jalat. Olisipa nihkeästi kulkeneissa Porvoon ajoissa ollut yhtä hyvä tatsi jaloissa.

Sunnuntaina ajettiin Oulun keskustassa Pyörä-Suvalan kortteliajot. Jo kahdeksankymmentäluvulla kieputtiin tätä samaa vauhdikasta kahden kilometrin lenkkiä. Kierroksen neljä tiukkaa kaarretta pitää huolen siitä että putkellekin joutuu nousemaan. Kaarteisiin täytyy myös pudottaa melko lailla pidon riskirajoilla.
Kisa lähti irtiottoyritysten merkeissä. Useimmin irti paukutti Göös. CC Picaron Kangaskokko iski monta kertaa myös. Kisan puolivälin jälkeen irtaantui yksinäiseen irtiottoon Wasa Velocityn Huhtamäki. Pääjoukko jäi parhaimmillaan vajaan minuutin verran. Lopun välienselvittelyssä irtaantui kärkimiehen takaa-ajoon neljän miehen ryhmä: Kälviän Pesola, Göös, Picaron Kangaskokko ja allekirjoittanut. Tällä ryhmällä veto toimi, mutta kärkimiestä ei aivan saatu kiinni. Eroa jäi satakunta metriä. Huhtamäki ajoi siis voittajana maaliin ja Kangaskokko ja Pesola olivat seuraavina. Muu ajajaporukka hajosi pienempiin ryhmiin loppuvaiheessa. Itse säilytin etappikisan yhteiskisan kärkitilan, Kangaskokko oli toinen ja Göös kolmas.

Toivotaan että Tervaetappiajo kehittyy ja kisa nousee taas arvostetuksi kisaksi. Ainakin tähän on kaikki edellytykset: hyvät kisalenkit, hyvät järjestelyt ja asialle omistautuneet innokkaat kisajärjestäjät. Kisan voisi miehissä ja naisissa laittaa samaan starttiin ja kisan, ainakin yhteiskilpailun osalta, selkeästi yleisen sarjan kisaksi: M18 sarjasta M40 sarjaan kuskit ovat tasollisesti sen verran lähellä toisiaan, että voivat kilpailla kaikki samassa yleisessä sarjassa.

Toivotaan että kisaan löytyy tulijoita myös etelästä. Hyvät palkinnot olivat Plantingin Erkin keinona etelän porukoita kisoihin houkutellessa. Toisaalta järjestäjien kanssa puhuttiin sitä, kuinka ajajat ovat muuttuneet vuosien saatossa valikoivammiksi: Menneinä vuosina samat kaverit kiersivät joka tapauksessa kaikki kisat Kauniaisista Kuusamoon. Starteissa riitti sakkia. Nyt ei oikein viitsitä lähteä kovin kauas, jos ei nyt ihan SM-kisa ole kyseessä. Kisailemalla pyöräilyä on aina harjoiteltu, eikä hyviä kilpailuja liikaa tässä maassa ole. Kuskit kisoihin siis.

Kalevan Tervaetappiajoa ajettiin Kajaanin ja Oulun seudulla vuosina 1985-1989. Kilpailu päättyi 1989 traagisiin tapahtumiin. Rattijuoppo ajoi ajajaryhmään. Pahiten loukkaantunut, halvaantunut kilpailija sai tapauksesta oikeudessa tuomion oltuaan ajajien teurastuksen tapahtuessa vasemman kaistan puolella. Edellä ajanut poliisi pysäytti autot tien sivuun. Kyseinen naisrattijuoppo pysähtyi ensin, sitten polki kaasun konehuoneeseen ja ajoi ajajajoukkoon. Jälki oli karua. Vastuunottajia oli vähän. ”Oikeudessa” keksittiin, että joo, pyöräkisoissa olisi pitänyt noudattaa liikennesääntöjä. Tämän tapahtuman satoa niitetään vielä tänäkin päivänä. Missä muussa maassa ”pyöräkilpailussa noudatetaan liikennesääntöjä” ja väistellään autoja henkensä kaupalla. Sama kun Jyväskylän suurajot ajettaisiin liikenteen seassa: hieno idea siis.

Faktaa on, että liikenteessä joka sadas kuljettaja on riskikuljettaja, jonka ajokyky on syystä tai toisesta puutteellinen. Entäs kun kaikki osuu taas huonosti kohdalleen: toistuuko sama. Väliaikaiset liikennejärjestelyt pitää lain mukaan hyväksyttää tien pitäjällä. Liikenteen ohjaajan valtuudet perustuvat saatuun lupaan ja liikenteenohjaajan valtuudet ovat liikenteen ohjaamisessa luvan perusteella samat kuin poliisilla. Tiellä tapahtuvan rakennustyön takia voi katkaista liikenteen, pysäyttää sen määräajaksi ja ohjata korvaavalle reitille. Sama voidaan tehdä kilpailun takia. Vaatii tietysti hieman vaivannäköä, liitolta yleisluonteiset ohjeet homman järjestämiseksi ja ajattelutavanmuutosta liiton päättäjiltä. Ajajien turvallisuuden hyväksi voidaan siis tehdä paljonkin. Meillä on Pyöräilyunionin puolesta tuomarikoulutus, kilpailujen järjestämisohjeet ja mahdollisuus laatia perusohjeet myös liikennejärjestelyille. Ennen kaikkea ne pitää vaatia järjestettäväksi kunnollisella tavalla. Väitän, että järjestelyt eivät vaadi yhtään sen enempää järkkäreitä kuin nykyisissä kisoissa on. Asia olisi nähdäkseni tärkeämpi kuin tempopyörän 3:1 säännön mittailu. Saataisiinko vihdoinkin tällaista asiaa eteenpäin? Nyt olisi aika laittaa asia kuntoon.

Halosen Harrille Ouluun laitan kiitokset majoituksesta ja tarjoiluista. Vanhat kisa- ja treenireissut tuli käytyä läpi. Koska pyörähenkisiä kavereita täytyy suosia, niin kaikki muistavat asioida Tampereen seudun silmälasiasioissa Halosen Harrin liikkeessä Hämeenkadun Specsaversissa. Kiitos.

Etappikilpailun tulokset

Petri Leppänen

1 kommentti:

  1. Nyt kun seurassamme on buumi päällä ja Oulua brändätään pyöräilykaupungiksi, lippulaiva täysiverisenä kilpapyöräilytapahtumana kuuluu kaupunkiin. Tapahtumaa on kehitetty vuosi vuodelta Kiimingin Riennon Alue cupista Montan ajoiksi ja nyt Tervaetapeiksi. Ensi vuoden palettia voi visioida mielin määrin; lauantaina ajettaisiin maantie cupin tempo ja maantie Tervaetappeina ja avoin Barents Cycling Championships, BCC kaikkine luokkineen Montassa. Ilmaan heitetty ajatus sm -maantiestä, luonnistuisi mainiosti kierrättämällä reitti yleisö ja seudullisuus huomioiden Muhoksella, sillä reitin minimipituuden tulee olla 16km, mutta ne ovat kahden päivän kisat. Oulusta ei vaan löydy parempaa lyhyttä maantiereittiä kuin kumpuileva ja yleisöystävällinen Montta.
    Sunnuntaina ajettaisiin Tervaetappi-, Barents- ja sm -korttelit (N/ M18, Naiset ja Miehet) Koskikeskuksessa. Kilpasarjojahan järjestetään Tervaetapeissa osanottajien mukaisesti, mutta harrastesarjan ollessa tapahtumassa, palkinnot täytyy arpoa. Tähänkin asiaan toivon palautetta etusivun otc.kompassi.com linkkiin tai kommenttia tämän sivun alakertaan.

    Kisat saivat paljon positiivista palautetta reittien, kilpailumuotojen ja järjestelyjen tiimoilla. Erityiskiitos kuuluu Oulun kaupungin teknisen keskuksen liikelaitokselle ja liikuntavirastolle hienosta palvelusta, samoin kuin liikkuvan poliisin yksiköille. Ammattimiehet ovat ammattimiehiä. Mutta iso kiitos kuuluu myös 30 talkoolaiselle, jotka yli seura- ja lajirajojen tekivät töitä käskettyä. Vastavuoroisesti seuramme jäsenet voivat talkoilla kesä- ja talvilajien seuroille. Pohjois-Suomen Pyöräilyn ja Oulu Triathlonin lukuisat tukijat ansaitsevat paikkansa kilpailujen tuoksinnassa, sillä heidän tuellaan kisoista rakennettiin tapahtuma mediaa unohtamatta. Tapahtuman rakensivat myös mainiot speakerit unohtamatta maan hiljaisia, sillä juuri heidän panos on ollut merkittävä.

    Pekka Hartikka,OTC

    VastaaPoista