maanantai 22. huhtikuuta 2013

LATTOMERIAJO, PORI 22.4.2013

Kotimainen takatalviklassikko, Lattomeriajo, saatiin ajettua sunnuntaina rannikkokaupungin keväisissä olosuhteissa. Kisa-ajankohtaa kun jouduttiin siirtämään pari viikkoa, niin tällä kertaa ei lähtiessä tarvinnut jännittää, että sulaako maalisuoran jäätikkö maaliin tuloon mennessä. Alkukisasta ei oikein tuuli puhaltanut, mutta onneksi sekin asia korjaantui kisan edetessä. Kuuteen kertaan kierretyn reilun 15 kilometrin kierroksen ”takasuoralle” perinteiseen kohtaan saatiin kunnon sivutuuli. Kisan aikana totesin, että paikallisella tiemestarilla tulee edessä olemaan kiireinen kevät. Kisareitin routamontuissa joutui useampi rengas ja vanne antautumaan.

Yleisen sarjan lähtöviivalle asettuneet 65 urhoa aloittivat 95 kilometrin kisan todella vauhdikkaasti. Meidän tiimin kahdeksan miehen porukka pyrki aktiivisesti alusta asti irtiottoihin mukaan. Heti ensimmäisellä kierroksella maantieajon hallitseva Suomen mestari, Niemen Jarkko, ehti kesken kisan heittää lepoasentoonkin asfaltille. Mietin siinä, että pyrkikö mies näin kenties osoittamaan ylivoimansa muihin ja lannistamaan muut heti kättelyssä. No ei sentään, hyvä ettei kaatumisessa sattunut pahemmin ja suomenmestarin siniristipaitakin taisi säilyä ehjänä. Ensimmäinen kunnollinen neljän ajajan irtiotto lähti toisella kierroksella sivutuuliosuudella. Meiltä mukana oli Järvisen Henri. Pääjoukon kärjessä pyrittiin tiimin voimin vetoa jarruttelemaan. Irtiottoryhmässä ei kuitenkaan yhteistyötä saatu aikaan ja pääjoukko saavutti karkulaiset kolmannella kierroksella.

Neljännelle kierrokselle lähdettäessä sivutuulessa vedettiin kovaa varsinkin TWL:n miesten toimesta. Vauhti olisi kaivannut pikku lisäystä ja katselin sopivaa kohtaa nykäisyyn, mutta huomasinkin siinä sitten yllättäen olevani kymmenen miehen irtiottoryhmässä Kosken Laurin kanssa. No, siinä alettiin kieppua mukana sitten joukon jatkona ryhmän hyvin toimineessa vedossa. Ryhmässä näytti olevan kovia kirimiehiä, joten oikein en innostunut irtiotosta ollut. Lopulta ryhmään jäi kahdeksan ajajaa ja eron pääryhmään huudeltiin tuomariautosta olevan puolen minuutin luokkaa. Niemisen Markku ymmärsi homman päälle ja kerrankin väliaikatietoja tuli tuomariautosta riittävän usein. Nykyisenä ”korvanappiradiottomana” aikana kun ajat pääryhmässä ja varsinkin kärkiryhmässä usein ihan pimennossa kokonaistilanteesta. Söin eväitä ja odottelin koko ajan, että pääryhmä ajaa irtioton kiinni. Irtiotossa kulki kevyesti ja valmistauduin iskemään pääjoukon kiinniajon jälkeen irti. Eron huudettiin viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kuitenkin olevan jo minuutin luokkaa.

Jälleen miehekkäästi ajaneen Kosken kanssa pidettiin viimeisellä kierroksella kahden lauseen taktiikkapalaveri ryhmän takana. Kolmisen kilometriä maalista oli taktiikan toteutuksen paikka. Iskin oikeasta laidasta loivaan ylämäkeen arviolta eniten laitatuulisimmassa kohdassa suoraa. Jonkun aikaa survoin sitä yksitoistapiikkistä yksin siinä sivumyötäisessä ja sitten takaa tuli TWL:n Pökälä ja Velocitorin Nurmi. Hetken ajettiin vuorovedolla. Yritin vielä uudelleen, mutta turhaan. Kaverit olivat hetken päästä takarenkaassa. Sitten heti perään iski Pökälä ja sai suhteellisen nopeana lähtijänä eron meihin kahteen muuhun. Itsellä olikin siinä vaiheessa melko hapokas olo jaloissa. Varmaan oli nättiä pyöritystä. Nurmen kanssa yritettiin ajaa Pökälää kiinni lähinnä Nurmen vetäessä. Itse yritin vielä loppusuoralla heittää isompaa välitystä sisään ja survoin putkelta sen mitä niissä tuskissa pystyi. Pökälän selkä hieman lähestyikin, mutta miehen johto säilyi. Itse olin toinen ja Nurmi kolmas. Kälviän Tarmon Pesola piti lupaavien yli nelikymppisten kuskien mainetta yllä ja oli neljäs. Kosken Lauri kiri kuudenneksi ja mies palkittiin M18 –sarjan parhaana ajajana. Pääjoukon kirin vei takuuvarmalla kirillä Järvinen ja oli kisan yhdeksäs. Koiviston Isku järjesti taas takuuvarmat ja hyvät kisat. Jos jotain saa kitistä, niin kilpailumatkaa voisi tietysti hieman pidentää.

Kisan päälle ajettiin lenkkiä, puitiin kisaa ja todettiin, että Järvisen ei varmaan ensi viikonloppuna tarvitse toimia vauhdinpitäjänä. Mies ajaa tulevana viikonloppuna kolmena päivänä Pohjoismaiden kovatasoisimmissa koitoksissa Tanskassa. Saattaa olla, että joku professionaali löytyy vetopaikalle, ettei Järvisen tarvitse vaivautua. Muut tiimiläiset starttaavat Hyvinkään etappiajoissa. Kommentit näistä kisoista piirtyvät taas tänne blogiinkin. Linkki Porin kisojen tuloksiin löytyy tiimin Facebook –sivuilta.

Pari vuotta sitten tiimin porukalla päätettiin aloittaa ABC –ruokaravintoloiden boikotti. Siellä kun ei oikein olla koskaan oltu tyytyväisiä ruokapöydän antimien laatuun. Kotimatkalla Tampereelle poikettiin syömään, ABC:lle totta kai, ja siellähän se istui jo ruokalautasen takana Järvinenkin. Se on hyvä, että on periaatteita ja niissä pysytään tinkimättä.

PL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti