sunnuntai 12. toukokuuta 2013

SKINS ROAD, RAJAMÄKI 11.5.2013


Skins MTB ja Road -tapahtuman maantiekilpailu ajettiin 85 kilometrin matkalla, vihdoinkin, keväiseksi muuttuneessa säässä. Polvihousut oli saanut kaivaa kisakassista melko luottavaisin mielin esiin, mutta puolipitkät irtolahkeet sentään täytyi laittaa. Pitkistä talvitrikoista oli vanhalla jäärällä sen verran vieroitusoireita. Kilpailukeskus sijaitsi Rajamäellä ja maantieajon miesten sarjan kuskeja oli lähtöviivalla reilut viisikymmentä. Meidän tiimistä kisassa oli mukana itseni lisäksi Hokka. Muut tiimin kuskeista keskittyivät tänä viikonloppuna tyttöystävien/avovaimojen/vaimojen kanssa videoiden katsomiseen sohvannurkassa, mokkapalojen sekä irtokarkkien syöntiin ja kehon yhtenäisten sulavien muotojen kehittämiseen …No ei, kaikki ajoivat tautisen kovia treenejä ja keskittyivät kesän tuleviin koitoksiin.

Kisa lähti liikkeelle Hokan käynnistämällä irtiotolla. Tuulisessa kelissä kolmen miehen ryhmä oli enimmillään puolen minuutin päässä pääjoukosta. KTM Teamin kaverit kuitenkin ajoivat irtioton kiinni noin parinkympin ajon jälkeen. Seuraavan vakavamman irtioton käynnisti KTM:n kaksikko noin 35 kilometrin kohdalla. Hokka iski KTM:n kaksikon mukaan. Ryhmä loittoni sen verran uhkaavasti, että iskin mäessä yksin irti pääjoukosta ja ajoin kolmikon kiinni. Takaa ryhmään nousi vielä CCH:n Vilen. Viiden miehen kärkijoukko oli muodostunut ja vuoroveto pyöri. Välillä ajettiin iisimmin ja välillä kun pääjoukko lähestyi, niin ajettiin intensiivisemmin. Järjestäjien autosta saatiin hyvin väliaikatietoja, kiitokset Turuselle. Ero pääjoukkoon oli pitkään 50 sekunnin luokkaa, mutta loppumatkasta ero revähti puoleentoista minuuttiin. Peli oli selvä viiden kärkisijan osalta.

Hokan kanssa pidetyn kahden sanan taktiikkapalaverin jälkeen iskin 6-7 kilometriä maalista, kun edessä näytti olevan mittava ylämäki. KTM:n vahvanoloinen kaksikko Timo Torpo sekä Lasse Torpo pääsivät peesiin ja Hokka sekä Vilen jäivät. Lopetin vedon, mutta Lasse Torpo jatkoi vetoa yksin ja me muut kaksi istuimme peesissä. Odottelin Hokan ja Vilenin saavan meidät kiinni, mutta kavereita ei näkynyt. Vitonen ennen maalia iski ensin Torpoista Timo – ajoin kiinni – sitten iski Lasse – ajoin kiinni – sitten iski Timo – ajoin kiinni jnejne. Kilometrin kyltillä iski Timo. Vaihdoin taktiikkaa, odotin hetken kun olin ajanut Lasse Torpon kiinni ja iskin kymmenen sekunnin palauttelun jälkeen mieheltä irti, mutta toinen veljeksistä karkasi jo liian kauas, oma vauhti KTM:n miesten kidutuksen seurauksena alkoi hiipua ja Lasse ajoi kiinni ja tykitti meikäläisestä eroon muutama sata metriä ennen maalia. Taaempana Hokka irtaantui Vilenistä ja oli neljäs. KTM Team otti kaksoisvoiton ja Visillatalot-Continental otti seuraavat sijat.

Hokka ajoi hyvin ja aktiivisesti. Vielä kun kisan päälle ajeltiin lenkkiä, niin samalla tälle päivälle tuli hyvät treenit, kuten oli tarkoituskin. Omalta osaltani voin sanoa, että tuli tehtyä taktisesti muutama virhe loppukilometreillä: isku joukkuekaverin kannalta väärässä paikassa jnejne. Alkumatkan jälkeen ajo tuntui koko ajan vahvalta ja kymppi ennen maalia olin varma että me hoidetaan kisa. Mutta kai sitä täytyy ajaa vielä muutama vuosi, että oppii lajin.

Ennen kisaa ilmoittautumisjonossa kun juteltiin, niin arvelin että tällaiset massatapahtumat tulevat lisääntymään pyöräilyssäkin ja näissä on lajin tulevaisuus. Juoksussa ja hiihdossa massatapahtumien suosio on jo todettu aiemmin. Nyt kun pyöräilyn juniorisarjoihin ei saada oikein millään tavalla imua, niin ainakin näiden tapahtumien kautta saadaan lajiin kisailijoita lisää. Läpät silmillä eleleville vielä itseänikin pahemmille jäärille, jotka haikailevat kestävyyslajien ”vanhojen aikojen” suurten juniorimassojen perään, sanoisin että herääminen tähän päivään olisi suositeltavaa. Myöhemmälläkin ikää ehtii kehittyä hyvälle tasolle. Meilläkin on joukkueessa tästä hyviä esimerkkejä. Kuntopohja voidaan kyllä hankkia juniorisarjojen osalta pyöräilyä kiinnostavimmista lajeista. Harrastajiahan pyörätouhulla kyllä on, kisaamiseen on koettu kynnyksen olevan ehkä liian suuri, ainakin aiemmin. Tällaisissa tapahtumissa kynnys kisailuunkin madaltuu.

Hyvinkään Pyöräilijät järjestivät hienon pyöräilytapahtuman. Jo kisapaikalle tullessa näytti, että hei, tässähän on ihan oikeasti urheilutapahtuma kyseessä. Ensi vuodeksi järjestäjät väläyttelivät Skins MTB ja Roadin maantiekisaa cup-kisaksi kunnon kisamatkoilla. Kisareitti on otollinen maantiekisan järjestämiselle ja järjestelyt oivalliset. Kiitokset järjestäjille hyvästä tapahtumasta ja toivotaan tapahtumalle menestyksekästä jatkoa.

PL

SKINS MTB&ROAD
85 km MAANTIE
1
Timo Torpo
KTM Team
2:05:59
2
Lasse Torpo
KTM Team
2:06:07
3
Petri Leppänen
Visillatalot-Continental
2:06:24
4
Joonas Hokka
Visillatalot-Continental
2:07:03
5
Mika Vilen
Cycle Center Team/CCH
2:07:05
6
Janne Nurminen
IK-32
2:08:33
7
Lasse Mikkonen
Vantaan Pyöräilijät
2:08:33
8
Niko Meriläinen
Porvoon Akilles
2:08:55

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti