torstai 27. maaliskuuta 2014

Team Continental 2014

Kaudella 2013 esittäytynyt kilpapyöräjoukkue Visillatalot-Riofrio Caviar-Continental jatkaa toimintaansa uudella nimellä. Kaudet 2014-2015 joukkue on Team Continental. Joukkueen taustalla on tamperelainen kilpaseura Velo 8, joka on toiminut vuodesta 2008.
Kaudella 2014 Joukkueessa on 7 pyöräilijää, kolmosvoiton Suomen maantie Cupissa saavuttaneet Olli Koski, Petri K. Leppänen sekä Hannu Onnela, nuori ja lahjakas M18-sarjan suomenmestari Lauri Koski, ja Joonas Hokka, kokeneempana kaartina Jouko Mäkelä, sekä Paavo Hiltunen.

Joukkueen tavoitteena kamppailla Suomen kansallisissa kilpailuissa ja erityisesti elite-ryhmässä kärkisijoista koko kauden ajan. Kilpailuohjelma suuntautuu myös Belgiaan, Ruotsiin ja Viroon.
Joukkueen päätukijoina ovat Uimonen Trading ja Continental, sekä VisillaTalot.

Continental ja Uimonen Trading Ltd ovat olleet tukemassa joukkuetta ensihetkistä lähtien. Joukkue ajoi Team Continental nimellä kausilla 2007-2012 ja olemme iloisia uudesta merkittävästä kaksivuotisesta sopimuksesta, jonka saimme aikaan Uimosen kanssa.

Edellisellä kaudella Sergei Kapasen saaminen mukaan oli loistavaa ja hänen VisillaTalot päätukijana mahdollisti uuden projektin aloittamisen. ”Olemme todella mielissämme, että olemme saaneet ”Seposta” kantavan voimavaran seurallemme ja VisillaTalot jatkaa kilpahankkeessamme”, kertoo joukkueen puuhamies Ari Kallio yhdessä joukkueen johtajan Tero Hämeenahon kanssa.  

”Continental team on saavuttanut hienoa menestystä pyöräilyn eri lajeissa vuodesta 2007 ja vuonna 2013 tiimillä oli uskomaton menestys. Vuonna 2014 päätimme ottaa suuremman roolin joukkueessa, koska me uskomme vahvasti tähän hankkeeseen ja haluamme olla osaltamme tukemassa suomalaista kilpapyöräilyä”,sanoo Uimonen Trading Oy:n markkinointipäällikkö Juha Soukka.

”Kilpapyöräily on sydämen asia minulle ja pyöräilytoiminnassa mukana oleminen oli pitkäaikainen haaveeni. Vuonna 2013 lähdimme mukaan hankkeeseen yrityksiemme VisillaTalot ja RioFrio Caviar kanssa. Kausi toi hienoja menestyksiä ja kokemuksia ja olen ilolla mukana jatkamassa tiimin tukijana ja emoseuran Velo8 ry:n puheenjohtajana” kertoo Sergei Kapanen.

Team Continental joukkue ajaa tamperelaisen Signaturen toimittamilla Cervelon kilpapyörillä. Teamin renkaista ja vaatetuksesta, ketjuista ja voiteluaineista vastaa Continental ja Uimonen Tradingin Power Factory.

Maaliskuussa joukkue on valmistautumassa kauteen omalla harjoitusleirillä Mallorcalla, jossa osallistutaan myös kahteen paikalliseen kilpailuun, mikäli sääolosuhteet sallivat.

Syksyllä 2014 Velo8 järjestää Cyclocross pyöräilyn Suomenmestaruuskilpailut Tampereella
Kaukajärvellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti